Seuraava tapaus, mikä olikin erittäin tärkeä, oli Nalasun tulo. Nalasu oli vanha kuusikymmenvuotias sokea mies, joka ohjasi kulkuaan pitkällä kepillä. Toisessa kädessään hänellä oli jaloista sidottu porsas.
»Kerrotaan, että valkoisen herran koira syödään», sanoi hän Somon kielellä. »Missä on valkoisen herran koira? Näyttäkää minulle.»
Agno, joka oli juuri saapunut paikalle, seisoi hänen vieressään, kun hän kumartui Jerin puoleen ja tutki sitä sormillaan. Jeri ei yrittänytkään purra, vaikka sokean miehen kädet olivat sen hampaitten ulottuvilla useammin kuin kerran. Sillä Jeri ei tuntenut vihamielisyyttä näissä sormissa, jotka sivelivät sitä niin pehmeästi. Sitten Nalasu tunnusteli sikaa ja sen jälkeen useita kertoja sikaa ja Jeriä vuorotellen vertaillen.
Nalasu kohosi pystyyn ja lausui arvostelunsa: »Porsas on yhtä pieni kuin koira. Ne ovat samankokoiset, mutta porsaassa on enemmän syötävää lihaa. Ottakaa porsas, ja minä otan koiran.»
»Ei», sanoi Agno. »Valkoisen herran koira on rikkonut tabun. Se täytyy syödä. Ota mikä muu koira hyvänsä ja anna sika. Ota iso koira.»
»Minä tahdon saada valkoisen herran koiran», intti Nalasu. »Vain valkoisen herran koiran enkä muuta.»
Asia jäi nyt umpikujaan siksi, kunnes Bashti sattui paikalle ja seisahtui kuuntelemaan.
»Ota koira, Nalasu», sanoi hän vihdoin. »Porsaasi on hyvä, ja minä syön sen itse.»
»Mutta koira on rikkonut tabun, sinun suuren kanatarha-tabusi, ja se on syötävä», puuttui Agno nopeasti puheeseen.
Liian nopeasti, ajatteli Bashti, ja samassa heräsi hänen mielessään epämääräinen epäilys.