"Ja mies on aivan hulluna. Vain mielipuoli voi tehdä sellaista. Näen miehen näyttävän hampaitaan kuin koira ja purevan koiraa käpälään, kuonoon, ruumiiseen. Ja kun hän puree koiraa kuonoon, puree koira häntä leukaan. Ja mies ja koira tappelevat kuin paholaiset, ja koira ojentaa takajalkansa kuin kissa. Ja aivan kuin kissa se repii kynsillään paidan miehen rinnalta ja kynsii nahkan hänen rinnastaan, kunnes mies on yltä päältä veressä. Ja mies karjuu ja ääntelee aivan kuin nuori vuorileijona. Ja yhä hän puree koiraa. Se oli helvetinmoinen tappelu.
"Koira on herra Kennanin, hienon herran, ja minä olen kaksi vuotta ollut työssä hänen luonaan. En sentähden tahdo seisoa siinä katsomassa, kuinka tuo mies, joka taistelee kuin vuorileijona, repii koiran palasiksi. Juoksen alas kukkulalta, mutta olen aivan pyörällä päästäni ja unohdan kirveeni. Juoksen alas kukkulalta, — ehkä niin pitkälti kuin tästä ovesta tuohon oveen, kaksi- tai kolmekymmentä jalkaa. Ja silloin on koira melkein lopussa. Sen kieli riippuu pitkällä, ja sen silmät ovat aivan himmeät, mutta yhä vielä se raapii miehen rintaa takajaloillaan, ja mies karjuu kuin vuorileijona.
"Mitä voin tehdä? Olen unohtanut kirveen. Mies tappaa varmasti koiran. Katselen isoa kiveä. Siellä ei ollut yhtään. Etsin keppiä. En näe sellaistakaan. Ja mies on tuossa paikassa tappanut koiran. Nyt saatte kuulla, mitä minä tein. En ole tylsämielinen. Minä potkaisen miestä. Minun kenkäni olivat hyvin tukevat — ei tällaiset kuin minulla nyt on. Ne olivat oikeat halonhakkaajan kengät, pohjat hyvin paksut ja nauloja täynnä. Potkaisen miestä korvan juureen. Potkaisen kerran vain, mutta kunnolla, ja se riitti. Tiedän oikean paikan — juuri tuossa korvan alapuolella.
"Ja mies päästää koiran. Hän sulkee silmänsä ja aukaisee suunsa ja makaa sitten aivan hiljaa. Ja koira alkaa jälleen hengittää. Ja hengityksen mukana palaa siihen elämä, ja nyt se tahtoisi repiä miehen palasiksi. Mutta minä sanon sille: 'Ei', vaikka pelkään sitä kovin. Ja mies alkaa virota. Hän avaa silmänsä ja katsoo minua kuin vuorileijona. Ja minä alan pelätä häntä yhtä paljon kuin koiraa. Mitä minun on tehtävä? Olen unohtanut kirveeni. Nyt saatte kuulla mitä minä tein. Potkaisen miestä uudelleen korvan alle. Sitten otan vyön ja kaulaliinani ja sidon hänet. Ja vähänväliä sanon 'Ei' koiralle, jotta se antaisi miehen olla rauhassa. Ja koira katsoo vain. Se tietää, että minä olen sen ystävä ja että minä sidon miestä. Eikä se pure minua, vaikka minä pelkään niin kovasti. Koira on kamala otus. Sen minä ainakin tiedän. Olen nähnyt sen vetävän vahvan miehen alas satulasta, miehen, joka oli kuin vuorileijona.
"Ja sitten tuli ihmisiä paikalle. Kaikilla on aseet, lintupyssyjä, kiväärejä, revolvereja, pistooleja. Heti johtuu mieleeni, että oikeudenkäynti on Yhdysvalloissa usein hyvin mutkatonta. Olen juuri potkaissut miestä päähän, ja siihen tulee ihmisiä pyssyt käsissään ja ne tahtovat raahata minut vankilaan, koska olen potkaissut miestä päähän. Aluksi en käsittänyt mitään. Nuo ihmiset ovat minulle vihaisia. Ne haukkuvat minua ja sanovat rumia sanoja, mutta ne eivät vangitse minua. Silloin alan ymmärtää. Kuulen niiden puhuvan kolmestatuhannesta dollarista. Minä muka olen ottanut heiltä kolmetuhatta dollaria. Se ei ole totta, sanon minä. Minä sanon, etten ole keltään milloinkaan senttiäkään vienyt. Silloin ne nauravat. Ja minä rauhoitun ja alan ymmärtää asiaa. Ne kolmetuhatta dollaria on hallitus luvannut palkkioksi tuosta miehestä, jonka minä olen sitonut vyölläni ja kaulahuivillani. Ja kolmetuhatta dollaria on minun, koska olen potkaissut miestä päähän ja sitonut hänen kätensä ja jalkansa.
"En ole enää herra Kennanin työssä. Olen rikas mies. Hallituksen kolmetuhatta dollaria ovat minun, ja herra Kennan pitää huolen siitä, että hallitus maksaa ne minulle ja etteivät nuo pyssymiehet niitä minulta vie. Ainoastaan sen tähden, että potkaisin päähän miestä, joka oli kuin vuorileijona! Se on onnea. Se on amerikkalaista. Ja olen iloinen siitä, että olen lähtenyt Italiasta ja hakannut halkoja herra Kennanin maatilalla. Ja minä avasin tämän ravintolani niillä rahoilla. Tiedän, että sillä tavoin voi ansaita kovasti rahaa. Kun olin pieni poika, oli minun isälläni ravintola Napolissa. Nyt on minulla kaksi tytärtä korkeakoulussa. Ja autokin minulla on."
* * * * *
"Herra Jumala, koko talo on kuin sairashuone", huudahti Villa Kennan kaksi päivää myöhemmin tullessaan suurelle makuuverannalle, missä Harley ja Jeri makasivat, toisella jalka lastoissa, toisella kipsikääreissä. "Katso Miksiä", hän jatkoi. "Te ette ole ainoat, joilta on luita katkennut. Huomasin äsken, että sen nenäluu on melkein murskana, sellaisia iskuja se on saanut. Olen tunnin ajan pitänyt siinä lämmintä käärettä. Katso sitä!"
Miksi, joka oli Villan kehotuksesta seurannut häntä, oli kovin hullunkurisen näköinen turvonneine kuonoineen. Miksi nuuski Jeriä ja heilautti häntäänsä tervehdykseksi Harleylle, joka puolestaan tervehti silitellen sen päätä ystävällisesti.
"Se on varmaan loukkaantunut tappelussa", Harley sanoi. "Piccolomini sanoo miehen lyöneen sitä monta kertaa ratsupiiskalla, ja tietenkin hän sivalsi sitä kuonolle, kun se hyppäsi häntä kohti."