"Olipa se ikävää…", alkoi Daughtry.
"Ikävää, niin, helvetti, sen uskon", karjui kapteeni. "Venemies! Heitä koira mereen!"
"Mereen — siis mereen … kapteeni", toisti mies, mutta epäröi.
Dag Daughtryn kasvoilla kuvastui hänen itsensä tietämättään uhka ja osoitti hänen olevan omalla rauhallisella tavallaan valmis vaikka mihin, kunhan vain saisi tahtonsa läpi. Mutta hän vastasi kuitenkin kunnioittavasti, ja suurella ponnistuksella hän sai kasvoilleen tavallisen hyväntahtoisen ilmeensä.
"Se on siivo koira, kapteeni, eikä se ole vihainen. En voi mitenkään ymmärtää, kuinka se on voinut näin raivota. Sillä on täytynyt olla jotakin syytä…"
"Kyllä sillä olikin", puuttui puheeseen eräs matkustajista, mikronesialainen kookosviljelyksen omistaja.
Hovimestari heitti häneen kiitollisen katseen ja jatkoi:
"Se on siivo koira, kapteeni, tavattoman tottelevainen koira — ajatelkaahan, kuinka se heti totteli minua kesken taistelun ja tuli luokseni. Se on viisas kuin ihminen, tekee kaiken, mitä minä sanon. Nyt opetan sen olemaan hyvä ystävä toisten koirien kanssa. Saattepa nähdä…"
Daughtry meni kiihtyneiden foxterrierien luo ja huusi Miksin luokseen.
"Tämä on kiltti koira, ymmärrätkö, Kill, se on kiltti", hän puheli laskien toisen kätensä toisen foxterrierin, toisen Miksin päälaelle.