Dag Daughtry myhäili hyvillään, kun Miksi tuli hänen luokseen ja nuuski innokkaasti hänen housunlahkeitaan. Ja mies käytti tilaisuutta tarkastellakseen koiraa. Hän tuprutteli sauhuja piipustaan ja antoi katseensa liukua pitkin koiran hyvinmuodostunutta vartaloa.
"Komea koira, kerrassaan hieno koira", hän sanoi hyväksyvästi ääneensä. "Kuule, saisit palkinnon missä koiranäyttelyssä tahansa satamakaupungeissa ja nauharuusukkeita rintasi täyteen. Ainoa vika sinussa on tuo ryppyinen korva, mutta sen minä melkein voisin itsekin oikaista. Eläinlääkäri tekee sen milloin tahansa."
Huolettomin elein hän tarttui Miksin korvaan ja alkoi sormenpäillään hyväillen hieroa sitä aivan juuresta, ihan siitä, mistä korva ulkoni kiinteästä päänahasta. Ja Miksi oli mielissään. Ei milloinkaan vielä ihmiskäsi ollut sillä tavoin muokannut sen korvaa kuitenkaan kipeää tekemättä. Sormet aiheuttivat vain niin voimakasta ruumiillista nautintoa, että Miksi kiemurteli hyväntunteesta.
Sitten mies veti korvaa, niin että se liukui hitaasti hänen sormiensa lomitse, ja korvanjuurta kutitti niin ihanasti. Mies otti vuoroin toisen, vuoroin toisen korvan ja puheli hiljaa koko ajan. Sanoja Miksi ei ymmärtänyt, mutta siltä tuntui, että mies puhui sille.
"Pää on hyvänmuotoinen", mutisi Dag Daughtry sivellen ensin koiran päätä ja sytyttäen sitten tulitikun. "Eikä yhtään ryppyä, komeat, voimakkaat leuat ja aivan tarpeeksi pyöreät posket."
Hän pisti sormensa Miksin suuhun ja koetti lujia, tasaisia hampaita, mittasi vatsan ja rinnan leveyden ja kohotti yhtä jalkaa. Uuden tulitikun valossa hän tutki sitten kaikki neljä jalkaa.
"Musta, pikimusta — jokikinen kynsi", sanoi Daughtry, "parempia jalkoja ei koiralla voi olla, tarpeeksi kaarevat ja lyhyet, mutta ei liian lyhyet varpaat. Sinun isäsi ja äitisi ovat varmaankin saaneet monta nauharuusuketta aikoinaan."
Miksi alkoi käydä levottomaksi, kun tarkastuksesta ei tuntunut tulevan loppua, mutta silloin Daughtrykin äkkiä keskeytti ja otti Miksin hännän noidansormiensa väliin, tutki hännän juuressa olevia lihaksia, paineli ja puristeli viimeistä selkänikamaa ja pyöritteli häntää aivan häpeämättömän tuttavallisesti. Mutta Miksi oli haltioissaan ja painoi takapuoltaan hyväileviä sormia vastaan. Sitten mies painoi äkkiä kätensä sen kylkiin puolittain mahan alle ja nosti sen kohoksi maasta. Mutta ennenkuin Miksi ennätti edes hämmästyä, se oli jälleen jaloillaan.
"Kaksikymmentäkuusi tai -seitsemän … varmasti painat yli kaksikymmentäviisi naulaa nyt, siitä lyön vaikka vetoa, ja painat kolmekymmentä täysikasvuisena", puheli Dag Daughtry. "No niin, monet koirankasvattajat ovat sitä mieltä, että kolmekymmentä on maksimipaino, ja aina siinä voi harjoittelulla laihtua muutaman naulan. Sinulla on erinomainen ruumis, kyllin notkea kilpajuoksuun ja kyllin raskas tappeluun, ja sinun jalkasi ovat aivan virheettömät."
"Niin, herra Hau-hau, painosi on edullinen ja taitava koiralääkäri voi kyllä siistiä tuon korvan. Uskon Sydneyssä olevan ainakin kaksisataa henkilöä, jotka tuossa paikassa hellittäisivät kaksikymmentä puntaa saadakseen sinut."