Mutta jottei Miksi nyt vain olisi niin typerä, että alkaisi pitää itseään kovin tärkeänä, Daughtry suoristautui, sytytti piippunsa ja näytti aivan unohtavan koiran. Sen sijaan, että olisi kerjännyt itse ystävyyttä, hän tahtoi saada Miksin tekemään aloitteen.
Ja Miksi tekikin sen. Se painoi kylkensä Daughtryn polveen, raapi käpälällään Daughtryn kättä ja pyysi lisää korvanhierontaa ja hännänpyöritystä. Mutta Daughtry tarttuikin sen leukaan ja käänteli sen päätä hitaasti edestakaisin.
"Kenen koira sinä olet? Ehkä jonkin mustaihoisen, eikä se ole oikein. Ehkä on mustaihoinen sinut varastanut; se olisi kamalaa. Ajattelehan, mihin kauheihin kohtaloihin koirat voivat joutua. Se on synti ja häpeä. Ei kukaan valkoinen mies voi sallia, että mustaihoinen omistaa sinunlaisesi koiran, ja tässä on valkoinen mies, joka ainakaan ei sitä salli. Jopa nyt jotakin! Mustaihoinen omistaisi sinut, mustaihoinen, joka ei tiedä, miten sinua on kasvatettava! Tietenkin on mustaihoinen varastanut sinut. Jos saisin hänet nyt käsiini, niin kyllä hänet pehmittäisin, sen totisesti tekisin. Ajatella, että mustaihoinen komentaisi sinua hyppäämään ja kantamaan tavaroitaan! Ei, herra Hau-hau, sitä et saa enää koskaan tehdä. Sinä tulet minun kanssani, eikä minun tarvinne sitä kahdesti pyytää."
Dag Daughtry nousi ja läksi kävelemään pitkin rantaa. Miksi katsoi hänen jälkeensä, mutta ei seurannut. Se olisi kovin mielellään mennyt mukaan, mutta mies ei ollut sitä kutsunut. Vihdoin Daughtry maiskautti huuliaan hyvin hiljaa. Ääni oli niin heikko, että hän itse sitä tuskin kuuli. Eikä ainoakaan ihminen olisi kuullut sitä sinne, missä Miksi oli, mutta Miksi kuuli sen ja syöksyi ihastuneena hänen jälkeensä.
2.
Dag Daughtry kuljeskeli edelleen pitkin rantaa, ja Miksi seurasi aivan hänen kintereillään tai hyppi riemuiten hänen ympärillään joka kerta, kun hän uudisti tuon maiskuttavan äänen. Hän pysähtyi ulkopuolelle lyhtyjen valopiiriä, missä mustat haamut purkivat tavaroita veneistä ja hallituksen asiamiehen apulainen ja Makambon talouspäällikkö yhä riitelivät rahtikirjasta. Kun Miksi tahtoi mennä kauemmas, pysäytti mies sen tuolla omituisella, melkein kuulumattomalla äänellä.
Sillä Daughtry ei suinkaan halunnut, että hänet nähtäisiin koiranvarastamishommissa, ja mietti, miten voisi kenenkään huomaamatta päästä laivalle. Hän pysytteli loitolla lyhdyistä ja kulki edelleen rantaa pitkin kylälle päin. Kuten hän oli otaksunut, kaikki työkelpoiset miehet olivat satamassa lastaustöissä. Ruohomajat näyttivät olevan kaikki autioina, mutta vihdoin kuului yhdestä kimeä vanhuksen ääni huutavan:
"Mitä nimi?"
"Laivalta ollaan", hän vastasi. "Anna poikasi viedä minut sinne kanootilla, niin saat kaksi tupakkalehteä."
"Sinu anta viisi ja viisi lehti minu itse tulla souta", tuli vastaukseksi.