"Annan viisi lehteä", tinki kuuden pullon hovimestari. "Jos sinulle ei kelpaa viisi lehteä, niin saat mennä helvettiin."
Hiljaisuus.
"Kelpaako sinulle viisi lehteä?" Daughtry jatkoi kurkistaen pimeään majaan.
"Kelpaa minu", kuului pimeästä, ja ruumis, joka tuota ääntä hallitsi, lähestyi niin kummallisella kolinalla, että Daughtry sytytti tulitikun nähdäkseen tulijan.
Hänen edessään seisoi tihrusilmäinen vanhus kainalosauvan varassa. Tämän silmät olivat puoliksi kaihinpeittämät, ja se, mitä niistä vielä näkyi, kiilui iljettävän punaisena. Hänen likainen tukkansa törrötti tuuheina harmaina tupsuina. Hänen ihonsa oli arpinen, ryppyinen ja hilseen peittämä, se oli sinipunaista, pinnalla ohut harmaja peite, joka näytti maalilta, mutta oli kuitenkin ukon omaa nahkaa.
Spitaalinsyömä vanhus, Daughtry ajatteli vilkaisten nopeasti ukon käsiin ja jalkoihin nähdäkseen, montako varvas- ja sorminiveltä häneltä puuttui. Mutta ne olivat kaikki paikoillaan; sensijaan toinen jalka oli puolisäärestä poikki.
"Missä on jalkasi?" Daughtry sanoi viitaten katkenneeseen jalkaan.
"Suuri hai, se jalka sen sisässä", irvisteli ukko avaten inhottavan hampaattoman kitansa.
"Minu olla hyvin vanha", vaikeroi yksijalkainen Metusalemi. "Hyvin pitkä aika minu ei saanu tupakka. Suuri valkea herra anta minu lehti heti, minu pian, pian souta laivalle."
"Mutta ellen annakaan lehteä heti?" kysyi hovimestari kärsimättömästi.