Dag Daughtry täytti pyynnön ja avasi kuulemastaan innostuneena uuden olutpullon itselleen.
"Jatkakaa, herra Greenleaf, jatkakaa", hän kuiskasi pyyhkien huuliaan. "Entä aarteenetsijäjuttu. Aivan kuolen uteliaisuudesta. Terveydeksenne, herra Greenleaf."
"Voinpa sanoa", jatkoi Vanha Merikarhu, "että synnyin hopealusikka kädessäni, mutta se suli ja minusta tuli tuhlaajapoika. Vielä sain syntyessäni ylpeyden, joka ei koskaan ole sulanut pois. Perheeni hylkäsi minut — ei tuon surkean rautatieonnettomuuden vuoksi, vaan monien muiden seikkojen tähden, joita oli sattunut sekä ennen että jälkeen. Ja minä — minä annoin heidän elää rauhassa. Välitin viisi heistä. Ei ollut muuten perheeni syy, että se minut hylkäsi. En koskaan pyytänyt omaisteni apua. En antanut heille tietoja itsestäni. Annoin hopealusikkani viimeisenkin tähteen sulaa — se oli Etelän pumpulia — ymmärrättekö — Tengon kaakaota, Yacatanin kumia ja mahonkia! Ja lopulta sain nukkua köyhien yömajoissa ja syödä hylkiöitten viheliäisissä ruokapaikoissa. Monen monta kertaa seisoin puoliyön aikana leipäjonossa ja aprikoin, kestäisinkö pyörtymättä, kunnes saisin jotakin suuhuni."
"Ettekö koskaan valittanut perheellenne?" virkkoi Dag Daughtry ihmetellen, kun vanhus vaikeni.
Vanha Merikarhu suoristautui, heitti päänsä taaksepäin ja painoi sen jälleen alas sekä toisti sitten: "En, en valittanut milloinkaan. Jouduin köyhäinhuoneelle eli kunnantaloon, kuten sitä nimitetään. Elin surkeaa elämää. Elin kuin eläin. Kuusi kuukautta olin siellä kuin eläin, mutta sitten keksin keinon. Aloin rakentaa tulevaisuutta itselleni.
"Rakensin Wide Awaken. Panin sen kokoon lankku lankulta, laudoitin sen, valitsin mastopuut, jopa jokaisen rakennusparrunkin yksitellen ja pestasin itse koko miehistön, sekä merimiehet että päällystön, annoin juutalaisen maksaa kulut ja purjehdin sitten Etelämerellä, missä oli aarre haudattuna sylen syvyyteen saaren hiekkaan.
"Katsokaas", hän selitti, "kaiken tämän tein mielikuvituksessani sinä aikana, jolloin olin hoidokkina, haaksirikkoutuneiden miesten köyhäintalossa."
Vanhan Merikarhun kasvot synkkenivät, ja hän tarttui oikealla kädellään
Daughtryn ranteeseen sulkien sen laihojen rautasormiensa väliin.
"Vasta pitkäaikaisella vaivalloisella työllä pääsin köyhäintalosta ja sain toteutetuksi pienen, surullisen seikkailuni Wide Awakella. Kuulkaahan, tein kaksi vuotta työtä köyhäinhuoneen pesulaitoksessa puolentoista dollarin viikkopalkalla. Ainoalla terveellä kädelläni, toinen hiukkasen apuna, lajittelin likaisia vaatteita ja laskin lakanoita ja tyynynpäällisiä, kunnes vanha selkäni tuntui olevan katkeamaisillaan ja rintaa pakotti, juuri siltä kohdalta missä poisotettujen kylkiluiden olisi pitänyt olla. — Te olette vielä nuori mies…"
Daughtry irvisti tahtoen väittää vastaan ja pudisteli sakeata harmaata tukkaansa.