XI.
PIHTI.
Mutta koko yön "lippua kannettuani" minä en nukkunut Green Parkissa aamun koitteessa. Olin tosin ihoa myöten märkänä, enkä ollut nukkunut neljäänkolmatta tuntiin; mutta halusin jatkaa työnhaussa olevan pennittömän miehen seikkailua, ja senvuoksi minun täytyi etsiä ensiksikin aamiaista ja sitten työtä.
Yöllä olin kuullut puhuttavan Thamesin Surrey-puolella olevasta paikasta, jossa pelastusarmeija joka sunnuntai-aamu antoi aamiaista "pesemättömille". (Ja sivumennen sanoen "lipun kantajat" ovat pesemättömiä aamulla, eikä heissä muutenkaan, ellei sada, paljon pesun jälkiä näy.) Tämäpä käy, ajattelin — aamiaista aamulla, ja sitten koko päivä työnhakuun käytettävissä.
Se oli vaivalloista kulkua. Laahustin väsyneitä jalkojani St. James Streetiä alaspäin pitkin Pall Mall-katua, sivu Trafalgar-torin Strandille. Kuljin Waterloon siltaa Surreyn puolelle, poikkesin Blackfriars Roadille päätyen lähelle Surreyn teatteria ja saavuin pelastusarmeijan majoille ennen kello seitsemää. Tämä oli "pihti". Ja "pihdillä" katukielessä tarkoitetaan paikkaa, mistä saattaa saada vapaan aterian.
Siellä oli kirjava joukko viheliäisiä hylkyjä, jotka olivat viettäneet yönsä sateessa. Sitä kauheata kurjuutta! Ja sitä kurjuuden paljoutta! Vanhoja miehiä, nuoria miehiä, kaikenlaisia miehiä ja vielä poikia päälle päätteeksi, kaikenlaisia poikia. Toiset torkkuivat seisaallaan, kymmenkunta oli ojentautunut kiviportaille mitä kiduttavimpiin asentoihin, kaikki olivat sikeässä unessa, ja heidän ruumiittensa iho paistoi punaiselta ryysyjen rei'istä ja ratkeimista. Ja kadulla molemmin puolin majaa ja vastapäisellä puolella katua koko korttelin pituudelta kumpaankin suuntaan oli jokaisella rappusella kaksi kolme olentoa, kaikki nukkuen, pää riippuen polvien varassa. Ja muistettava on, että aika ei ollut mitenkään ankara Englannissa. Asiat luistivat, niinkuin ne tavallisesti luistavat, eikä aika ollut huono ellei hyväkään.
Ja sitten tuli poliisi. "Tiehenne siitä, haisevat siat. Niin, niin, tarsikaa tiehenne!" Ja niinkuin sikoja hän ajoi heitä ovenpielistä ja sirotti heidät kaikkiin suuntiin pitkin Surreytä. Mutta tavatessaan portailla nukkuvan joukon hän ällistyi. "Siivotonta!" huudahti hän. "Inhoittavaa! Ja vielä sunnuntaiaamuna! Kaunista katseltavaa! Hei, hei! Tiehenne siitä, kirotut vetelykset!"
Se oli todella siivotonta katsella. Minua itseänikin inhoitti. Enkä olisi sallinut tyttäreni ryvettää silmiänsä sellaista katselemalla enkä laskenut häntä puolta mailia lähemmäksi; mutta siinäpä sitä ollaan, eikä voi muuta sanoa kuin "mutta".
Poliisimies läksi omia teitään, ja me patouduimme jälleen yhteen kuin kärpäset hunajakakun ympärille. Sillä olihan meitä odottamassa sangen harvinainen asia, aamiainen. Emmepä olisi voineet sen kiinteämmin ja epätoivoisemmin yhteen rynnistäytyä, vaikka olisi miljoonan dollarin seteleitä jaeltu. Toiset ehtivät jo uudelleen torkahtaa, kun sama poliisimies tuli takaisin, ja taas meidät siroteltiin hajalle, mutta vain uudelleen palataksemme, kun väylä oli selvä.
Puoli kahdeksalta pikku ovi avautui ja pelastusarmeijan sotilas pisti päänsä ulos. "Hullutusta tukkia tie tuolla tavalla", sanoi hän. "Ne, joilla on lippu, saavat tulla sisälle nyt, ne, joilla ei ole, saavat tulla kello yhdeksän."