Tämä geton liika-asutus on pakon eikä suinkaan minkään mielihalun aiheuttama. Lähes viisikymmentä prosenttia työläisistä maksaa vuokraa vähintään neljänneksen, enintään puolet ansiostaan. Keskimääräinen vuokra Itäpään suurimmassa osassa on neljästä kuuteen shillinkiin huonetta kohti viikossa, mutta ammattitaitoiset konemiehet, jotka ansaitsevat kolmekymmentäviisi shillinkiä viikossa, saavat luovuttaa viisitoista shillinkiä kahdesta tai kolmesta ahtaasta pikku kommakosta, joissa he epätoivoisesti yrittävät saada aikaan jotakin kotielämän tapaista. Ja vuokrat nousevat yhtä mittaa. Erään kadun varrella Stepneyssä on korotus vain parin vuoden aikana ollut kolmestatoista kahdeksaantoista shillinkiin, toisen kadun varrella yhdestätoista kuuteentoista shillinkiin ja vielä kolmannen varrella yhdestätoista viiteentoista shillinkiin; ja äskettäin vielä vuokrattiin Whitechapelissa kahden huoneen huoneisto kymmenellä shillingillä, mutta nyt se maksaa yksikolmatta shillinkiä. Idässä, lännessä, pohjoisessa ja etelässä vuokrat nousevat. Kun maan hinta on 20,000—30,000 puntaa acrelta, niin jonkunhan täytyy maksaa maan omistajalle.

Herra W.C. Steadman kertoi puheessaan alahuoneessa Stepneyssä olevasta valitsijakunnastaan seuraavaa:

Tänä aamuna muuan leski pysäytti minut vajaan sadan yardin päässä asunnostani. Hänellä on kuusi lasta elätettävänä, ja hänen asuntonsa vuokra on neljätoista shillinkiä viikossa. Hän ansaitsee elantonsa vuokraamalla taloansa asunnontarvitsijoille ja käymällä päiväpalkoin pyykillä tai siivoamassa. Vaimo kertoi minulle vesissä silmin, että isäntä oli koroittanut vuokran neljästätoista kahdeksaantoista shillinkiin. Mitä saattoi vaimo tehdä? Mitään asunnonvälitystoimistoa ei ole Stepneyssä. Joka paikka on liiaksi täynnä.

Luokkavalta voi pysyä vain luokkakurjuuden nojassa, ja kun työläiset on ahdettu gettoon, eivät he voi päästä sen tuottamasta kurjuudesta. Syntyy lyhyttä ja kitukasvuista kansaa — sukukuntaa, joka räikeästi eroaa isäntäinsä sukukunnasta, katukäytäväin kansaa, jolta puuttuu ryhtiä ja voimaa. Miehistä tulee sen irvikuvia, mikä elävän miehen tulisi olla, ja heidän vaimonsa ja lapsensa ovat kalpeita ja sairaalloisia, silmät mustilla renkailla, kumaroita ja veteliä; ja he menettävät jo aikaisin kaiken muotonsa ja kauneutensa.

Asiata pahentaa vielä se, että geton ihmiset ovat ihmisjätettä, mätäperäistä sukua, joka on jätetty jäljelle edelleen mädäntymään. Ainakin puolentoista vuosisadan kuluessa on heistä seulottu parhaat pois. Voimakkaat miehet, rohkeat toimintakyvyn miehet ja kunnianhimoiset miehet ovat matkanneet pois rehevämmille ja vapaammille maailmanäärille luomaan uusia maita ja kansoja. Ne, jotka ovat olleet kyvyttömiä, heikkoja sydämeltään, päästään ja käsistään, samoinkuin taudinsyömät ja toivottomat, ovat jääneet sukua jatkamaan. Ja vuodesta vuoteen on vielä heiltäkin viety paras, minkä ovat siittäneet. Missä tahansa jäntevä ja kasvultaan komea mies pääsee varttumaan, hänet värvätään sotaväkeen. "Sotilas", sanoo Bernard Shaw, "ulkomuodoltaan sankari, isänmaallinen maansa puolustaja, on itse asiassa vain onneton mies, jonka hätä on houkutellut tarjoutumaan kanuunanruoaksi säännöllisesti jaettavasta ravinnosta, asunnosta ja vaatteista."

Tämä alituinen työväestön parhaimmiston seulominen on surkastuttanut jäljellejääneet suurimmalta osaltaan säälittävän kurjaksi jätteeksi, joka getossa painuu syvimmälle pohjaan. Elämän viini on puserrettu heistä ja vuodatettu muun maailman vereen ja rotuun. Jäljelle on jäänyt pohjasakka, ja se on eristetty ja upotettu omaan kurjuuteensa. Heistä tulee irstaita ja elukkain kaltaisia. Tappaessaan he tappavat käsin ja antautuvat sitten tylsinä vangitsijoilleen. Heidän rikoksissaan ei ole mitään ylpeätä rohkeutta. He sohia nylkyttävät toveriaan tylsällä veitsellä tai takovat hänen päätänsä rautakangella ja istuvat sitten odottamaan poliisia. Vaimon pieksäminen on miehen etuoikeus avioliitossa. Heillä on jaloissaan merkilliset raudoitetut tai muulla metallilla silatut kengät, ja kolhittuaan lastensa äidin kulmat mustiksi he iskevät hänet maahan ja potkivat ja tallaavat häntä aivan kuin Lännen orhi potkii ja tallaa kalkkarokäärmettä.

Geton alimpain luokkain vaimo on samalla lailla miehensä orja kuin intiaanivaimo. Ja jos minä olisin nainen ja saisin valita vain jommankumman osan näistä kahdesta, niin olisinpa mieluummin intiaanivaimo. Miehet ovat taloudellisesti riippuvaiset isännistään, ja vaimot ovat taloudellisesti riippuvaiset miehistään. Seurauksena on, että vaimo saa sen selkäsaunan, mikä miehen pitäisi antaa isännälleen, eikä vaimo voi mitään. Heillähän on lapsukaiset, ja mies on leivän hankkija, eikä vaimo uskalla lähettää häntä vankilaan, koska hän ja lapset silloin jäisivät näkemään nälkää. Harvoin saadaan miehen syyllisyys todistetuksi, kun sellaiset tapaukset joutuvat oikeuteen. Tavallisesti piesty vaimo ja äiti itkee ja rukoilee oikeutta päästämään hänen miehensä vapaaksi lasten takia.

Vaimoista tulee rivosuisia lutkia tai henkisesti murtuneita ja koirankaltaisia olentoja, jotka menettävät senkin vähän kainouttaan ja itsekunnioitustaan, mikä heissä on jäljellä tyttöajoiltaan, ja kaikki painuu yhteiseen peittämättömään kurjuuden likaläjään.

Joskus pelkään itse yleistäväni tämän geton elämän joukkokurjuutta ja epäilen vaikutelmaini olevan liioiteltuja, olevani liian lähellä itse kuvaa ja perspektiivin puuttuvan. Sellaisina hetkinä katson parhaaksi etsiä toisten ihmisten todistuksia osoittaakseni itselleni, että en ole liian kiihtynyt enkä näe olemattomia. Frederick Harrison on minusta aina tuntunut selväpäiseltä ja tasapuoliselta mieheltä, ja hän sanoo:

Minusta ainakin on riittävän hyvin perusteltu sellainen arvostelu nykyisestä yhteiskunnasta, että se on tuskin ollenkaan edistynyt orjuuden tai maaorjuuden asteelta, jos teollisuuden olosuhteet pysyväisesti jäävät sellaisiksi kuin nyt, kun yhdeksänkymmentä prosenttia rikkauden todellisista tuottajista saa olla vailla kotia, mitä voisivat sanoa omaksensa vielä viikon päätyttyä, vailla maapalasta taikka pientä hökkeliäkin, mikä olisi heidän omansa, vailla kaikkea, millä olisi jonkinlaista arvoa, lukuunottamatta käsirattaille mahtuvaa "huonekalustoa"; kun heille on vain armosta suotu mahdollisuus ansaita viikkopalkka, mikä tuskin riittää heitä pitämään terveinä; kun he asuvat enimmäkseen paikoissa, jollaisia kunnon ihminen ei pidä sopivana hevoselleenkaan; kun puute on niin lähellä heitä, että kuukauden kestävä huono aika, sairaus tai odottamaton vahinko saattaa heidät nälkään ja kurjuuteen… Ja tämän tavallisen kaupunki- ja maalaistyömiehen normaaliolotason alapuolella on vielä suuret joukot puutteenalaisia hylkyjä — teollisuusarmeijan leirinhaaskoja: ainakin kymmenesosa koko köyhälistöväestöstä, joiden normaaliolotila on inhoittava kurjuus. Jos tämä on jäävä pysyväiseksi nykyaikaisen yhteiskunnan järjestykseksi, niin sivistystä on pidettävä kirouksena ihmiskunnan suurelle enemmistölle.