"Annatkos minulle jotakin tämän edestä, tyttäreni? Mitä tahansa, se on samantekevä. En ole saanut Jumalan jyvää koko siunattuna päivänä, ja minä olen niin lopussa…"
Hän oli vanha vaimo, yllään säädylliset mustat ryysyt, ja hän piti kädessään pennyn rahaa. Se, jota hän oli sanonut "tyttäreksi", oli surujen painama nelikymmen-vuotias vaimo, paikan omistaja ja tarjoilijatar.
Odottelin ehkäpä yhtä jännittyneenä kuin vaimovanhuskin nähdäkseni, mitä pyyntö vaikuttaisi. Kello oli neljä iltapäivällä, ja vaimo näytti heikolta ja sairaalta. Toinen epäröi hetkisen, sitten hän toi ison lautasellisen "karitsamuhennosta ja tuoreita herneitä". Minä söin samaa ruokaa, ja käsitykseni mukaan karitsa oli pässiä, ja herneet olisivat voineet olla tuoreempia olematta sittenkään tuoreita. Mutta pääasia on, että ruoka-annoksen hinta oli kuusi pennyä ja että omistajatar antoi sen pennyllä, vahvistaen jälleen vanhan totuuden köyhän armeliaisuudesta.
Vaimo-vanhus istuutui ylenpalttisesti kiitollisena toiselle puolelle ahdasta pöytää ja kävi ahnaasti höyryävän keitoksen kimppuun. Söimme kumpikin vakaasti ja ääneti, kunnes hän äkkiä mitä rattoisimmin huutaa räjähdytti minulle:
"Minä myin tulitikkulaatikon. Niin, niin", vahvisti hän vieläkin iloisemmin ja painokkaammin. "Minä myin tulitikkulaatikon. Sillä lailla sain pennyn."
"Olette tainnut ehtiä jo vanhaksi", arvelin.
"Seitsemänkymmentäneljä eilen", vastasi hän ja kävi jälleen ahnaasti ruoka-annoksensa kimppuun.
"Perhana, tekisi mieleni auttaa tätä vanhaa piikaa, mutta ensimmäinen on tämä ateria minullakin", puuttui vieressäni istunut nuori mies puheeseen. "Ja tämänkin sain vain siten, että onnistuin tienaamaan shillingin pesemällä herra ties kuinka monta astiaa."
"Ei ole kuuteen viikkoon ollut työtä omassa ammatissani", lisäsi hän vastaten kysymykseeni, "ei muuta työtä kuin sattumalta pitkien aikojen takaa".
Kahviloissa joutuu jos jonkinlaisiin seikkailuihin, enkä varsin pian unohda muuatta köyhälistö-amatsonia, joka oli tarjoilijattarena eräässä kahvilassa lähellä Trafalgar Squarea; tarjosin hänelle punnan rahaa laskuni maksuksi. Sivumennen sanoen jokaisen edellytetään maksavan, ennenkuin alkaa syödä, ja kuka on huonosti puettu, hänen on pakko maksaa ennen syöntiä.