Tri Arlidge sanoo savenvalajan ammatista: "Saviastiain pöly ei tapa äkillisesti, mutta kiteytyy vuosi vuodelta yhä kiinteämmin keuhkoihin, kunnes se muodostuu laastiksi. Hengitys vaikeutuu vaikeutumistaan ja lakkaa lopulta ainaiseksi."
Teräspöly, kivipöly, savipöly, lipeäpöly, tuhka ja hiuspöly — kaikki ne surmaavat, ja ne surmaavat paljon enemmän kuin konekiväärit ja pommit. Kaikkein pahinta on lyijypöly lyijyvalkeatehtaissa. Tässä seuraa kuvaus erään nuoren, terveen, hyvinkehittyneen tytön tyypillisestä tuhoutumisesta, tytön, joka käy työssä sellaisessa tehtaassa:
Erilaisten ilmiöasteitten jälkeen hän rupeaa potemaan verenvähyyttä. Mahdollisesti hänen ikenissään näkyy hyvin heikko sininen juova, tai voi olla, että hampaat ja ikenet ovat täysin terveet eikä mitään sinistä juovaa ole havaittavissa. Verenvähyyden ohella hän on käynyt hentoisemmaksi, mutta niin vähitellen, että hänen ystävänsä tuskin huomaavat sitä, yhtä vähän kuin hän itsekään. Sairaus kuitenkin kehittyy, ja yhä ankarammaksi käyvä päänsärky lisääntyy. Sellainen tyttö näyttää hänen ystäviensä ja lääkärinsäkin mielestä potevan tavallista hysteriaa. Tämä käy asteittain ja aavistamatta pahemmaksi, kunnes häntä äkkiä kohtaa kouristus, joka alkaa kasvojen toiselta puolelta, sitten leviää käsivarteen, senjälkeen samalla puolen ruumista olevaan jalkaan, kunnes kouristus ankarana ja luonteeltaan puhtaasti epileptisenä valtaa koko ruumiin. Tähän liittyy tajuttomuuden tila, ja siitä toivuttuaan potilas saa sarjan kouristuksia, jotka asteittain käyvät yhä ankarammiksi ja joihin hän kuolee — tahi hän tointuu jälleen osittain tai täydelleen tajuihinsa joko muutamaksi minuutiksi, tunniksi tai päiväksi ja valittaa ankaraa päänsärkyä, taikka hän on houreissaan ja kiihoittunut, niinkuin tavallinen mielisairas, tai tylsä ja välinpitämätön, niinkuin synkkämielinen, ja hänet täytyy herättää, jos hänet tavataan liikkeellä, ja hänen puheensa on jonkun verran sekavaa. Ilman muuta ennettä kuin se, että valtimo, joka ennen on ollut pehmeä ja tykytykseltään melkein normaali, äkkiä kovenee ja alkaa lyödä harvaan, hänet yllättää uusi kouristus, johon hän kuolee, tai hän vaipuu unihorrokseen, josta ei koskaan herää. Muutamissa tapauksissa kouristukset vähitellen tyyntyvät, päänsärky katoaa ja potilas paranee, mutta hän on kokonaan menettänyt näkönsä, joko joksikin aikaa tai pysyväisesti.
Ja tässä seuraa muutama erikoistapaus lyijyvalkeamyrkytyksestä:
Charlotte Rafferty, sievä, kauniskasvuinen, ruumiinrakenteeltaan voimakas tyttö, joka ei koko elämässään ollut päivääkään sairastanut, joutui lyijyvalkeatehtaaseen työhön. Kouristukset kohtasivat hänet tehtaan portailla. Tri Oliver tutki hänet, havaitsi hänen ikenissään sinisen juovan, joka osoittaa että ruumis on lyijyn myrkyttämä. Hän tiesi, että kouristukset pian palaavat. Niin tapahtuikin, ja tyttö kuoli.
Mary Ann Toler — seitsentoista-vuotias tyttö, joka ei eläessään ollut tuntenut mitään huimausta — tuli kolme kertaa sairaaksi, ja hänen täytyi luopua työstä tehtaassa. Ennenkuin hän oli ennättänyt yhdeksäntoista vanhaksi, hänessä tuntui lyijymyrkytyksen oireita — hänellä oli pyörtymiskohtauksia, vaahtoa suupielissä, ja hän kuoli.
Mary A., tavattoman voimakas nainen, jaksoi työskennellä lyijytehtaassa kaksikymmentä vuotta, ja sillä aikaa hänessä oli vain kerran ähkytauti. Hänen kahdeksan lastansa kuolivat kaikki pikkulapsina kouristuksiin. Eräänä aamuna, kun hän suki hiuksiaan, hänen kumpikin ranteensa halvautui.
Eliza H., viidenkolmatta ikäinen, sai viisi kuukautta lyijytehtaassa työskenneltyään ähkytaudin. Hän läksi toiseen tehtaaseen (saatuaan eron ensimmäisestä) ja työskenteli keskeymättä kaksi vuotta. Sitten entiset oireet uusiintuivat, kouristukset tapasivat hänet, ja hän kuoli kahden päivän kuluttua tavalliseen lyijymyrkytykseen.
Herra Vaughan Nash sanoo syntymättömästä sukupolvesta puhuessaan: "Lyijyvalkea-työläisen lapset syntyvät säännöllisesti maailmaan vain kuollakseen lyijymyrkytyksen kouristuksiin — he joko syntyvät ennen aikojaan tai kuolevat ensimmäisen vuotensa kuluessa."
Ja lopuksi tahdon kertoa Harriet A. Walkerin tarinan, seitsentoista-vuotiaan nuoren tytön, jonka toiveet raukesivat teollisuuden taistelukentällä. Hän oli emaljiteosten harjaajana, missä toimessa lyijymyrkytyksiä myös tapahtuu. Hänen isänsä ja veljensä olivat kumpikin työttöminä. Hän salasi sairautensa, kulki kuusi mailia päivässä työpaikkaansa ja takaisin, ansaitsi seitsemän, kahdeksan shillinkiänsä viikkopalkkana ja kuoli seitsentoista-vuotiaana.