Charles pidätti kiukkuaan ja palasi huuliaan purren takaisin.
— Kuuleppas, nuori mies, oletko rohkea, mitä? — sanoi hän minulle myöhemmin illalla, kun lopetimme kannen puhdistamisen "Pohjan Hirvellä" ja valmistauduimme nukkumaan.
Mielenliikutukselta en saanut ääntäkään, saatoin vain nyökäyttää päätäni.
— Hyvä on, silloin, — ja Charlesin silmät loistivat päättäväisyyttä — me otamme Big Alekin kahden, minä ja sinä; teemme sen Carmintelin harmiksi. Suostutko?
— Se on vaikea yritys, mutta me voimme sen tehdä, — sanoi hän hetken vaitiolon jälkeen.
— Tietysti voimme, — sanoin minä ihastuneena.
Senjälkeen puristimme me toistemme käsiä ja menimme nukkumaan.
Mutta me olimme ottaneet todellakin vaikean tehtävän. Sitä varten, että voitaisiin saada mies edesvastuuseen laittomasta kalastuksesta, oli välttämätöntä tavoittaa hänet pyydystyspaikalta yhdessä todistuskappaleiden kera — koukkuineen, kaloineen y.m. Tämä merkitsi sitä, että meidän täytyi ottaa Big Alek avoimella merellä, missä hän saattoi nähdä meidän lähestyvän ja ehti valmistaa meille tavanmukaisen lämpimän vastaanoton, yhden niistä, joista hän oli kuuluisa.
— Se ei ole vältettävissä, — sanoi Charles eräänä aamuna. — Mennä kylki kylkeen on kyllä vaikeata, mutta se on ainoa, mitä voimme tehdä. Mennään, poika!
Me olimme kolumbialaisella lohiveneellä, sillä samalla, jolla olimme olleet kiinalaisia vastassa. Oli lasku- ja nousuveden välinen aika ja kun menimme vanhalle laiturille, näimme Big Alekin täydessä työssä; hän kulki pitkin pyydystään ja korjasi kaloja.