— Mikä tuo on? — kysyi joku.
— Lue nimi, niin tiedät, — vastasi toinen.
— Vannon, että siinä on itse ukko Noan arkki! lisäsi Nelijalka
"Hengen" kannelta.
— Hei! Ohjatkaa tänne, kapteeni! — huusi toinen pilanlaskija. —
Mihinkä maanosaan käy matka?
Me emme kiinnittäneet huomiota pilailuun, vaan jatkoimme työskentelyämme kuin kokemattomat ainakin, ikäänkuin koko huomiomme olisi ollut kiintyneenä "Terva Meggy'yn". Minä ohjasin "Hengen" yläpuolelle ja Nikolai juoksi keulaan laskemaan ankkurin. Se ei ollut muuten niinkään helppoa ja siinä hommassa sotkeutui ketju, eikä ankkuri voinut tavata pohjaa. Näytti kuin olisimme olleet hyvin suuttuneita koettaessamme selvittää sitä. Oli miten oli, me petimme kalavarkaat täydellisesti, tuottaen heille suunnatonta hauskuutta naurettavalla esiintymisellämme.
Mutta ketju jäi sotkeuksiin ja keskellä ivasanoja ja myrkyllisiä neuvoja aloimme ajelehtia ja törmäsimme yhteen "Hengen" kanssa, jonka kokkapuu puhkasi meidän isonpurjeemme ja teki siihen ammottavan reiän. Nelijalka ja Merisika koukistelivat naurusta jättäen meidät itse selviytymään tästä tilanteesta.
Sen me teimmekin, merellä ennen näkemättömällä tavalla, ja samoin käyttäydyimme ketjun selvittämisessä, jota me sitten laskimme mereen noin kolmesataa jalkaa. Syvyys ei ollut kymmentä jalkaa enempää, joten "Terva Meggy" saattoi kuleksia kuudensadan jalan läpimittaista ympyrää ja täytyi sen tällä välillä törmätä ainakin puolen venekunnan kanssa yhteen.
Ilma oli kaunis, osterirosvot seisoivat rauhallisesti paikoillaan lyhyissä ankkuriköysissään ja kiroilivat meitä kovaäänisesti, koska me olimme tietämättömyydessämme heittäneet tällaisen kettinkipaljouden mereen. He eivät ainoastaan kiroilleet, vaan pakoittivatpa meidät vetämään ylös kettinkimme ja laskemaan vain kolmekymmentä jalkaa.
Senjälkeen, kun olimme tehneet heihin riittävän vaikutuksen täydellisellä tyhmyydellämme, menimme Nikolain kanssa kannen alle onnittelemaan toisiamme ja keittämään illallista. Tuskin olimme ehtineet syödä ja pestä astiat, kun "Terva Meggyn" viereen laski vene ja kannelta kuului raskaita askeleita. Näimme Nelijalan ja hänen toverinsa eläimelliset kasvot. He laskeutuivat kajuuttaan, mutta eivät ehtineet vielä istua penkille, kun saapui toinen vene ja sitten vielä yksi ja taas yksi, kunnes kajuuttaan oli kokoontunut koko laivaston edustajat.
— Mistä te "pimititte" tämän vanhan kaukalon? — kysyi meksikolaisen näköinen jykevä, karkeatukkainen ja synkkäkatseinen mies.