— Emme me sitä mistään pimittäneet, — vastasi Nikolai äänensävyllä, joka antoi heidän todella luulla meidän varastaneen "Terva Meggyn". — Ja jos pimitimmekin, niin mitä siitä?
— Ei mitään, teidän makunne vain ei ole erikoisemmin ihastuttava, — nauroi meksikolaisen näköinen. — Minä mätänisin mieluummin rannalla ennenkuin ottaisin tuollaisen laatikon, joka ei liiku paikaltaan.
— Emmehän me voineet sitä tietää ennenkuin olimme koettaneet, — vastasi Nikolai niin viattomasti, että sitä seurasi yleinen nauru.
— Sanokaapa, kuinka te pyydystätte ostereita? — kysyi hän yht'äkkiä.
— Mekin tarvitsemme niitä ja senvuoksi olemme tänne saapuneetkin.
— Mitä te niillä? — kysyi Merisika?
— Ystävillemme, tietysti — vastasi Nikolai viekkaasti. — Te luultavasti tarvitsette niitä samaan tarkoitukseen.
Tämä aiheutti uuden naurun, ja kun vieraamme kävivät iloisammiksi, huomasimme, ettei heillä ollut pienintäkään epäilystä meihin nähden.
— Kuulkaapas, enkö nähnyt teitä viime viikolla Oaklannin laiturilla? — kysyi yht'äkkiä Nelijalka.
— Kyllä — vastasin minä rohkeasti. — Katselin teidän miehiänne ja tuumailin, kannattaako ryhtyä osterinpyyntiin vai eikö. Minusta näytti, että se ei ollut tyhmempää työtä ja senpävuoksi olenkin tässä. Tietystikin — kiirehdin lisäämään — jos ei teidän tovereillanne ole mitään sitä vastaan.
— Sanonpa teille erään asian — vastasi Nelijalka, — koettakaa pimittää itsellenne parempi vene. Me emme aio kuleksia tuommoisen arkin mukana kuin teillä nyt on. Ymmärrättekö?