— Tietysti — vastasin minä. — Kun vain saamme myydyksi jonkunverran ostereita, teemme sen, niin että olette tyytyväisiä.
— Jos osoittaudutte sopiviksi ja älykkäiksi miehiksi — jatkoi Nelijalka — niin en näe syytä, miksikä ette voisi kulkea kanssamme. Mutta jos toisin on, silloin (tässä hänen äänensä kävi ankaraksi ja uhkaavaksi) — silloin tulee tästä päivästä elämänne vähimmin kadehdittava päivä. Onko selvä?
— Selvä on — vastasin minä.
Tämän ja monien muiden samantapaisten varoitusten ja neuvojen jälkeen keskustelu kävi yleiseksi ja me saimme kuulla, että aiottiin tehdä tänä yönä retki osterimatalikoille. Kun he noin tunnin kuluttua asettuivat veneisiinsä, oli meitä pyydetty yhtymään retkeen, jonka ohessa vakuutettiin, että mitä enemmän ihmisiä, sitä hauskempaa tulisi.
— Huomasitteko tuon meksikolaisen näköisen veikon? — kysyi Nikolai heidän mentyään. — Se on Barchi "satamasakista" ja mies, joka oli hänen kanssaan, on Skilling. He ovat molemmat vapaina viidentuhannen dollarin takausta vastaan.
Olin kuullut satamasakista ennenkin. Se oli joukko roistoja ja rikoksentekijöitä, jotka pitivät koko ympäristöä pelon vallassa ja joista kaksi kolmatta osaa tavallisesti istui linnassa erilaisista konnankoukuista, alkaen väärästä valasta mitä vaihtelevimpiin rikoksiin ja lopettaen murhalla.
— He eivät ole osterirosvoja ammatiltaan — jatkoi Nikolai. — He ovat tulleet vain huvittelemaan ja ansaitsemaan vähän rahoja. Mutta meidän on pidettävä niitä silmällä.
Istuimme keulassa yhteentoista asti ja keskustelimme toimintasuunnitelmasta, kun kuulimme airojen loisketta "Hengen" taholta. Vedimme veneen luoksemme, heitimme siihen muutamia säkkejä ja läksimme. "Hengen" luona tapasimme kaikki veneet jo koolla, sillä retki oli päätetty tehdä yhdessä.
Kummastuksekseni vesi oli nyt vain jalan syvyinen, vaikka ankkurin olimme heittäneet kymmenen jalan syvyyteen. Oli suuri kesäkuun laskuvesi sekä täysikuu, ja kun laskuveden vielä piti jatkua noin puolitoista tuntia, saattoi odottaa, että ankkuripaikkamme ennen nousuveden tuloa olisi aivan kuiva.
Herra Taftin matalikot olivat noin kolmen mailin päässä seisomapaikastamme ja me sousimme kauan vaieten toisten veneiden jäljestä; aika-ajoin seisahtui veneemme karille ja airot löivät koko ajan pohjaan. Vihdoinkin jouduimme savipohjalle, jossa ei ollut vettä kahta tuumaa enempää, ja veneet eivät voineet kulkea, mutta rosvot hyppäsivät veneistään heti pois ja kiskoivat ne nopeasti yli matalikon meidän seuratessa rauhallisesti perästä.