Piippua suustaan päästämättä Olle murisi jotain jatkaen työtään. Pienen aluksen kapteenin täytyy työskennellä kuin matruusin.
Olle Erikson vahvisti Charlesin otaksuman, että heti kun
"Maria-Rebecca" tulee puhdistetuksi, se lähtee Joaquin jokea myöten
Stocktoniin hakemaan vehnälastia. Silloin Charles ilmaisi hänelle
aikomuksensa, mutta Olle Erikson pudisti päätään.
— Niin, koukku, yksi ainoa hyvä koukku, — selitti Charles.
— Ei, se ei käy päinsä, — sanoi Olle Erikson. — "Maria-Rebecca" tarttuu tämä koukku mukanaan jok'ikiseen matalikkoon. Minä en halua sitä kadottaa. Siinä on kaikki, mitä omistan.
— Ei, ei, — kiirehti Charles selittämään. — Me voimme ulkopuolelta työntää koukun pään aluksen pohjaan ja kiinnittää sen sisäpuolelta mutterilla. Senjälkeen kun se on asiansa toimittanut, ei tarvitse muuta kuin ruuvata mutteri irti ja koukku putoaa pois. Syntyneeseen reikään asetamme puisen tulpan ja "Maria-Rebecca" on taas samanlainen kuin ennenkin.
Pitkään aikaan ei Olle Erikson suostunut, mutta vihdoinkin, kun olimme syöneet hänen kanssaan päivällistä, saimme hänet taipumaan.
— Päinsä käy, hitto soi! — huusi hän lyöden suunnattomalla nyrkillään toisen kätensä kämmeneen. — Mutta kiiruhtakaa koukkuinenne. "Maria-Rebecca" lasketaan vielä tänä yönä veteen.
Oli lauantai ja Charlesin oli kiiruhdettava. Menimme veistämön pajaan ja siellä valmistettiin Charlesin neuvojen mukaan teräksestä vahva taivutettu koukku. Senjälkeen kiiruhdimme takaisin "Maria-Rebeccaan" ja porasimme reiän köliin, perän luo. Koukun pää työnnettiin sisään ulkopuolelta ja sisäpuolelta ruuvasi Charles sen vahvasti kiinni mutterilla. Tiukasti kiinnitettynä ulottui se jalkaa alemmaksi aluksen pohjaa. Se oli taivutettu sirpin muotoiseksi.
Samana iltana laskettiin "Maria-Rebecca" veteen ja kaikki valmistukset oli tehty sen lähtemiseksi seuraavana aamuna jokea ylös. Charles ja Olle tutkiskelivat tarkasti iltataivasta saadakseen selville, minkälainen tuuli olisi seuraavana päivänä, sillä ilman hyvää tuulta meidän suunnitelmamme raukeaisi. He tulivat siihen tulokseen, että oli olemassa kaikki merkit voimakkaaseen länsituuleen, ei tavalliseen puolipäivän merituuleen, vaan puolimyrskyyn, joka jo oli nousemassa.
Valkeneva aamu näytti, että he eivät olleet erehtyneet. Aurinko paistoi kirkkaasti, mutta Carquinezin salmessa ärjyi puolimyrsky, ja "Maria-Rebecca" lähti matkalle kaksi reiviä isossa purjeessa ja yksi etupurjeessa. Salmissa ja Seycenin lahdella meitä kohtasi oikea rajuilma, mutta kun rannat tulivat lähemmäksi, heikkeni tuuli, vaikkakaan purjeet eivät hetkeäkään lepattaneet.