Laivasaaren majakan takana reivit aukaistiin ja Charlesin neuvosta pidimme valmiina kalastaja-harjuspurjeen, jonka saattoi nostaa minä hetkenä hyvänsä, ja keskimäinen märssypurje mastonlatvaan käärittynä oli myöskin valmis levitettäväksi yhdessä minuutissa.
Me lensimme myötätuuleen kuin siivillä, keulapurje oikealla, isopurje vasemmalla puolella, ja huomasimme jo kaukaa lohenpyydystäjät. Samoinkuin ensimmäisenäkin sunnuntaina, jolloin he meidät karkoittivat, oli siellä paljon veneitä ja verkkoja, ja nyt, samoinkuin silloinkin, he olivat hajaantuneet pitkin jokea niin pitkälle kuin silmä kantoi. Kapea ala oikealla puolella oli jätetty vapaaksi hörylaivoja varten, koko muu joki oli leveälle heitettyjen verkkojen täyttämä. Oli selvää, että meidän olisi pitänyt mennä kapeata väylää, mutta Charles peräsimessä seisoen ohjasi "Maria-Rebeccan" suoraan verkkoihin.
Se ei herättänyt kalastajissa levottomuutta, sillä purjelaivat, jotka menivät jokea ylös, olivat varustetut kölin kohdalta "kengillä", joten ne saattoivat kulkea yli verkkojen niitä sotkematta.
— Kohta tarttuu! — huusi Charles, kun menimme yli korkkinuoran, joka osoitti verkon paikan. Verkon toiseen päähän oli kiinnitetty pieni tynnyrinmuotoinen poiju ja toisessa päässä oli vene kalastajineen. Poiju ja vene alkoivat ajautua yhteen ja kalastajat kohottivat kovan huudon huomatessaan, että me kiskoimme heitä mukanamme. Kahden minuutin kuluttua tartuimme toiseen, sitten kolmanteen ja niin ohjasimme läpi laivaston keskuksen.
Kalastajat olivat suorastaan tyrmistyneet. Tuskin olimme tarttuneet verkkoihin, kun niiden molemmat päät, poiju ja vene vetäytyivät perän taakse ja tällä tavoin yhtyi useita veneitä ja poijuja, joita me hinasimme pyörryttävällä nopeudella; veneet hyppivät ja törmäilivät yhteen ja kalastajien täytyi tarkasti katsoa, etteivät murskaisi toinen toisiaan.
He huusivat kuin mielipuolet, että ohjaisimme pois tuulesta, ajatellen tämän olevan juopuneiden merimiesten tekoa, epäilemättä ollenkaan, että laivalla oli kalavartio.
Yhdenkin verkon hinaaminen oli verrattain raskasta, ja Charles Ollen kanssa päätti, että tällaisessakaan tuulessa "Maria-Rebecca" ei kykenisi hinaamaan kymmentä verkkoa enempää. Niin että saatuamme tarttumaan kymmenen verkkoa veneineen, joissa oli kaksikymmentä miestä, käännyimme vasemmalle ja, vetäen saalista perässämme, ohjasimme Collinvilleen.
Me riemuitsimme. Charles piti perää kuin olisi hän ohjannut kilpailussa voittanutta alusta.
Kaksi matruusia, jotka muodostivat "Maria-Rebeccan" miehistön, nauroivat itsensä näännyksiin. Olle Erikson hieroi suuria käsiään ihastuksesta ja iloitsi kuin lapsi.
— Luulenpa, ettei teitä, vartiopublikaaneja, koskaan ole vedellyt niin hyvin kuin Olle Eriksonin seurassa — sanoi hän. Mutta silloin kuului takaa laukaus ja kuula, satuttuaan uudesti maalattuun kajuuttaan, iski naulaan ja kimposi läpitunkevalla vihellyksellä etäisyyteen.