— Ottakaa neljä — sanoi hän — ja minä otan itselleni Billin (kolmannen vartiomiehen). — Meillä on ahdasta ja tappelun tullen on jokaista valkoista kohti pari keltaista ja se on ehkä juuri sopiva suhde.
Vaihto suoritettiin. Toisessa veneessä nostettiin keskipurje ja se alkoi mennä alas lahtea suunnaten San-Rafaelin vastapäätä oleville soille. Minä asetin paikoilleen viistopurjeen ja seurasin heitä. San-Rafael, jossa meidän piti jättää saaliimme viranomaisille, oli yhteydessä lahden kanssa pitkien, matalien jokien kautta, joita myöten saattoi kulkea vain nousuvedellä. Oli seisova vesi ja koska kohta alkaisi lasku, oli kiirehdittävä, jos mieli välttää puolipäiväistä odotusta.
Rantatuuli alkoi auringon noustessa hiljentyä ja nyt tuuli vain heikkoina henkäyksinä. Etumaisessa veneessä laskettiin airot ja se jätti meidät pian kauas taakseen. Muutamia kiinalaisia seisoi kajuutan oven luona ja kun kumarruin yli puomin korjatakseni purjetta, tunsin, kuinka joku kosketti housujeni takataskua. Tekeydyin niinkuin en olisi kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta vilkaistuani "Keltaseen liinaan" ymmärsin, että hän oli huomannut, ettei taskussani ollutkaan revolveria, jonka pelko tähän saakka oli pitänyt heitä aisoissa.
Tilanne alkoi käydä vakavaksi, kun sitäpaitsi dschonkkoja pyydystäessä
"Pohjan Hirveen" oli tullut paljon vettä, joka tunkeutui jo kajuuttaan.
Kiinalaiset huomasivat sen ja katsoivat minuun kysyvästi.
— Niin — sanoin minä — te ette halua heittää pois vettä ja me hukumme kaikki kohta, ymmärrättekö?
Ei, he eivät ymmärtäneet; joka tapauksessa pudistivat he vastaukseksi päätään, vaikkakin heidän kurttuisilla naamoillaan näkyi levottomuuden ilme. Kohotin veneen pohjalta muutamia lautoja, otin laatikosta esille sankoja ja kehoitin merkeillä heitä heittämään vettä pois. Mutta he nauroivat ryhtymättä mihinkään.
Heidän naurunsa ei miellyttänyt minua. Siinä oli uhkaa, yhdistettynä pahaan aikomukseen, päättäen heidän synkistä kasvoistaan. "Keltainen liina" käyttäytyi röyhkeästi siitä lähtien kun huomasi, ettei minulla ollut revolveria, liikkuen vangin luota toiselle innokkaasti vakuuttaen heille jotain.
Pidättäen vihani aloin heittää pois vettä. Mutta tuskin olin alkanut, kun suuri purje täyttyi ja "Pohjan Hirvi" kallistui. Alkoi päivätuuli. George oli täydellinen "keltanokka" merimieheksi ja minun täytyi tarttua peräsimeen. Tuuli puhalsi Pedron niemestä ja sen takana olevilta korkeilta vuorilta ja oli senvuoksi hyvin epätasaista ja puuskittaista; purjeet joskus pullistuivat, joskus riippuivat velttoina.
George oli avuttomin ihminen, jonka koskaan olin tavannut. Ollen yleensä mihinkään sopimaton ja sangen vähän yritteliäs, hänellä oli sitäpaitsi keuhkotauti ja tiesin, että jos hän ryhtyisi heittämään pois vettä, voisi hän saada verensyöksyn. Sillä välin vesi yhä lisääntyi ja minä huomasin, että oli aivan välttämätöntä ryhtyä johonkin. Käskin vielä kerran kiinalaisten tarttua sankoihin. He nauroivat ilkkuen.
— Olisi paras, jos ottaisitte revolverin ja pakottaisitte heidät työhön — sanoin Georgelle.