Tämä huomautus oli hyvin perusteltu ja koko jälellä olevan päivän olin hyvin levoton. Mutta yöllä välähti mieleeni uusi ajatus ja kärsimättömänä herätin raskaasti nukkuvan Charlesin.
— Mitä? Mikä hätänä? Tulipalo? — huudahti hän.
— Ei, — sanoin minä, — nähkääs, olen tuuminut asiaa. Kuulkaahan. Sunnuntaina olemme molemmat rannalla siihen saakka, kunnes Demetrion purje näyttäytyy. Se vie kaikki epäilykset harhaan. Ja kun Demetrios näyttäytyy, te menette kiirehtimättä kaupunkiin. Kalastajat luulevat teidän poistuvan senvuoksi, että teistä tuntuu nololta jäädä tappiomme jälkeen katsomaan laitonta pyydystystä.
— Tähän asti hyvin; — huomautti Charles, minun pysähtyessäni vetämään henkeä.
— Vieläpä sangen hyvin — jatkoin minä ylpeänä. — Te siis huolettomasti menette kaupunkiin päin, mutta tuskin olette päässeet kulman taa, kun alatte kaikin voimin kiirehtiä Dan Maloneyn luo. Ottakaa hänen pieni hevosensa — ja nelistäkää maantietä Vallejoon. Tie on hyvä ja te saavutte Vallejoon ennenkuin Demetrios on ehtinyt sinne vastatuuleen.
— Mitä hevoseen tulee, niin järjestän kaikki heti aamulla kuntoon, — sanoi Charles hyväksyen tuuman ilman muuta.
— Kuule, — sanoi hän hiukan myöhemmin, herättäen tällä kertaa minut raskaasta unesta.
Kuulin hänen naurunsa pimeässä.
— Kuule, ystäväiseni, sopiiko kalavartion miehen ratsastaa, mitä?
— Ennakkoluuloja, — vastasin minä. — Tämä on juuri sitä, mitä te aina opetatte: "koettakaa omata yksi mielijohde enemmän kuin vastustajanne ja te voitatte hänet ehdottomasti".