Saavuimme lahden suulle ja eteemme aukeni mittaamaton meri. Tässä yhtyvät Vallejon ja Carquinezin lahdet. Edelliseen laskee Napan ja muiden rantajokien vedet ja jälkimmäiseen vedet Seynsenin lahdesta sekä Sacramento ja Joaquin joista. Yhtyessään nämä eri suunnilta tulevat vedet muodostavat kauhean ristiaallokon. Kaiken lisäksi puhalsi tuuli viidentoista mailin päästä San-Paulin lahdelta ja ajoi tänne suunnattomia vesivuoria.
Vastakkain tulevat vedet törmäsivät villillä pauhulla yhteen joka puolelta, muodostaen kuohuvia vesiputouksia ja syviä kuiluja, raivokkaiden aaltojen vieriessä yli kannen sekä tuulen ylä- että alapuolelta. Tähän sekaantui eteenpäin kiitävien vesivuorien jyminä ja tuntui kuin olisi käynyt kova ukkonen.
Olin jonkinlaisessa mielettömyyden tilassa. Vene kiisi nopeasti, nousten ja laskien kuin kilpa-ajohevonen. Vaivoin pidätin ihastustani purkautumasta. Suunnaton purje, ulvova tuuli, raivokkaat aallot, tuon tuostakin sukeltava vene, — ja minä, hiekkajyvänen, kiisin kaiken tämän kaaoksen keskellä eteenpäin voittoisana ja ylpeänä.
Lentäessäni eteenpäin kuin voittaja, vene sai hirmuisen iskun ja pysähtyi heti. Tulin heitetyksi eteenpäin ja putosin pohjalle. Kun hyppäsin ylös, vilkkui silmieni edessä viheriähkö simpukoilla peittynyt esine ja ymmärsin heti, mitä oli tapahtunut; — siinä oli vedenalainen paalu, merenkulkijan kauhu. Kukaan ei voi varoa sitä. Se oli veden alla ja voimakkaan aallokon vuoksi oli mahdoton sitä aikanaan nähdä ja karttaa.
Nähtävästi koko veneen keula oli murtunut, sillä muutamien sekunttien kuluttua oli vene puolillaan vettä. Sitten tuli sisään pari kolme aaltoa ja vene alkoi raskaan painolastin vuoksi painua suoraan pohjaan. Tämä kaikki tapahtui niin nopeasti, että minä sotkeuduin purjeeseen ja jouduin veden alle. Kun pääsin jälleen pinnalle, vetäen henkeä niin, että keuhkot olivat haljeta, ei airoista näkynyt jälkeäkään. Ne oli nähtävästi virta vienyt. Näin Demetrios Contosin katsovan taakseen ja kuulin hänen kostonhimoisen, ilkkuvan naurunsa, joka kaikui riemuiten yli veden. Hän jatkoi rauhallisesti kulkuaan, jättäen minut kuolemaan.
Ei ollut muuta tehtävää kuin odottaa loppua, joka tällaisessa hirmuisessa myllerryksessä oli vain muutamien minuuttien kysymys. Pidättäen hengitystä ja voimakkaasti työskennellen käsillä,, onnistuin riisumaan pitkävartiset saappaani ja takkini. Siitä huolimatta oli hengitykseni hyvin lyhyttä ja pian varmistuin siitä, että vaikeus ei ollut niin paljon uimisessa kuin hengittämisessä.
Suunnattomat aallot heittelivät minua puolelta toiselle ja vyöryivät yli pääni; ne tukahduttivat minut, täyttivät silmät, korvat ja suun. Sitten tunsin ikäänkuin jalkojani olisi puristanut ja minua alkoi vetää alaspäin. Mutta samassa tulin jälleen heitetyksi ylös kiehuvaan vesiputoukseen ja kun aioin vetää henkeä, syöksyi suuri, vaahtoharjainen vesivuori ja peitti pääni.
Kauemmin oli mahdoton kestää. Hengitin enemmän vettä kuin ilmaa ja tuon tuostakin painuin veden alle. Suonenvedontapaisesti, vaistomaisesti ponnistelin vielä ja puoleksi tiedottomassa tilassa tunsin, kuinka minuun tartuttiin olkapäistä ja nostettiin veneeseen.
Makasin jonkun aikaa poikittain penkillä, kasvot alaspäin, ja vesi juoksi suustani. Käännyin sitten voimattomasti haluten nähdä, kuka minut pelasti. Ja perässä, toisessa kädessä purjenuora ja toisessa peräsin, hyväntahtoisesti hymyillen, istui Demetrios Contos. Hän ei halunnut minua pelastaa, kertoi hän myöhemmin, mutta hänen parempi puolensa pääsi voitolle ja ohjasi hänet takaisin.
— Kuinka on, kaikki hyvin? — kysyi hän.