— En tietystikään halua sinua käskeä, — sanoi Charles minulle, — mutta olen jyrkästi sinun aikomustasi vastaan tehdä vielä yksi retki. Sinä olet ollut kovissa otteluissa epätoivoisten miesten kanssa, päässyt terveenä ja vahingoittumattomana, niin että olisi sääli, jos sinulle nyt lopussa jotain tapahtuisi.
— Mutta kuinka minä voin kieltäytyä viimeisestä retkestä? — kysyin nuorekkaan innostuneena. — Täytyyhän kaikella olla päättäjäiset, senhän te tiedätte.
Charles nosti toisen jalkansa toisen päälle, nojautui tuolin selustaan ja alkoi tuumia.
— Se on totta. Mutta miksi ei sanota päättäjäisiksi Demetrios Contosin vangitsemista? Sinä selviydyit hyvin, elävänä ja terveenä, huolimatta siitä, että kastuit läpimäräksi ja… ja…
Hänen äänensä katkesi ja hän ei voinut hetkeen puhua. — Enkä minä anna itselleni ikinä anteeksi, jos sinulle jotain tapahtuu.
Nauroin Charlesin epäilylle, mutta hän taivutti minut rakkaudellaan; minä suostuin ja päätin katsoa viimeisen retken jo tehdyksi. Olimme olleet yhdessä kaksi vuotta, ja nyt minä jätin kalavartion täydentääkseni kasvatustani. Olin ansainnut riittävästi rahoja kolmen vuoden oleskelua varten korkeakoulussa ja vaikka lukukausi alkoi vasta muutamien kuukausien kuluttua, päätin matkustaa valmistautuakseni sisäänpääsytutkintoon.
Tavarani olivat asetetut mukavaan laiva-arkkuun, ja kun aioin jo ostaa piletin matkustaakseni rautateitse Oaklandiin, saapui Neil Partington Beniciaan. "Pohjan hirveä" tarvittiin erääseen kiireelliseen toimeen Alalahdella, ja Neil sanoi haluavansa mennä suoraan Oaklandiin. Se oli hänen syntymäkaupunkinsa ja kun minun piti asua hänen perheessään korkeakoulussa oleskeluni ajan, pyysi hän minua tuomaan tavarani veneeseen ja lähtemään hänen mukanaan.
Tavarat tuotiin ja kahden, kolmen aikaan iltapäivällä nostimme suurpurjeen "Pohjan Hirvellä" ja läksimme. Oli kiduttavan tyyni. Merituuli, joka oli puhaltanut koko kesän, oli nyt lakannut ja sen sijaan puhaltelivat oikukkaat vihurit alituisesti selkeältä taivaalta, niin että ei ollut mitään mahdollisuutta arvioida perilletuloaikaa. Me lähdimme liikkeelle laskuveden aikana. Mennessämme alas Carquinez-lahtea katselin viimeisen kerran Beniciaan ja lahteen Turnerin veistämön luona, jossa me piiritimme "Lancashiren kuningatarta" ja sieppasimme kreikkalaisten kuninkaan Big Alekin. Lahden suulla katselin mielenkiinnolla paikkaa, jossa olisin muutamia päiviä aikaisemmin hukkunut, ellei kunnon Demetrios Contos olisi minua pelastanut. Sakea sumu tuli kuin seinä vastaamme San-Paulin lahdessa ja muutamien minuuttien kuluttua kulki "Pohjan Hirvi" umpimähkään harmaassa pilvessä. Perässä seisova Charles näytti vaistomaisesti arvaavan tien. Hän tunnusti, ettei itsekään tietänyt, kuinka se tapahtui, mutta hänellä oli oma tapansa ottaa huomioon tuuli, virta, välimatkat, aika, luovaukset ja kulun nopeus, — se oli suorastaan ihmeteltävää.
— Tuntuu kuin selviäisi hiukan, — sanoi Neil Partington noin kahden tunnin kuluttua siitä, kun sumu meidät yllätti. — Missä te luulette meidän olevan, Charles?
Charles katsoi kelloaan.