Ensimmäisenä oli paksu, hyvillä lihaksilla varustettu mies, joka pisti silmiin rokonarpisten kasvojensa ja päässään olevan keltaisen liinan vuoksi. Se oli Keltainen Liina, — kiinalainen, jonka olimme vanginneet laittomasta kalanpyydystyksestä vuosi sitten ja joka sitten oli vähällä upottaa "Pohjan Hirven". Hän oli sen vähällä tehdä nytkin rikkoessaan laivakulun sääntöjä.
— Miksi te asetutte tähän keskelle reittiä ilman merkkilyhtyä? — huusi Charles kiukkuisesti. — Mitä hittoa te oikein ajattelette, keltanaamaiset moukat!
— Te haluatte tietää, mitä he ajattelevat? — huomautti Neil rauhallisesti. — Katsokaahan tuonne, niin asia teille selviää.
Katsoimme Neilin osoittamaan suuntaan ja näimme, että dshonkan avonainen ruuma oli täynnä äsken pyydystettyjä kaloja, joiden joukossa oli myriaadeja, neljännestuuman ja sitäkin pienempiä kalanpoikasia. Keltainen Liina ehti saada tämän saaliin nousuveden aikana ja käyttäen hyväkseen sumua, asettui rohkeasti ankkuriin, aikoen asettaa pyydyksensä laskuveden aikana vielä kerran.
— Nii-i-in, — sanoi Neil venyttäen sanoja. — Täytyy tunnustaa, ettei koko vaiherikkaan toimintani aikana kalavartion päällikkönä minulle vielä milloinkaan ole onnistunut niin helpolla siepata kalavarkaita kuin nyt. Mitä teemme heidän kanssaan, Charles?
— Hinaamme kai dshonkan San-Rafaeliin, — vastasi hän. Sitten kääntyi hän minun puoleeni.
— Meneppä, poikaseni, dshonkkaan, niin heitän sinulle köyden. Jos ei tule jälleen tyyntä, niin ehdimme lahden poikki ennen matalimman veden tuloa, olemme yötä San-Rafaelissa ja huomenna puolenpäivän aikaan olemme Oaklandissa.
Charles ja Neil alkoivat "Pohjan Hirvellä" hinata dshonkkaa. Minä menin sen perään ja otin saaliin haltuuni tarttuen peräsimeen.
Tällä aikaa hälveni sumu kokonaan ja Charlesin otaksuma olinpaikastamme osoittautui oikeaksi: noin puolen mailin päässä näimme Mc-Near'in laiturin. Purjehtien pitkin läntistä rantaa sivuutimme Pedron niemen kiinalaisten ankeriaanpyydystäjien katsellessa rannalta. He nostivat kauhean melun nähdessään vartioveneen hinaavan yhtä heidän dshonkeistaan.
Rannalta tuleva tuuli oli ajottainen ja puuskittainen. Olisi ollut meille parempi, jos tuuli olisi ollut voimakkaampi. Pikkuinen San-Rafaeljoki, jota myöden meidän täytyi purjehtia päästäksemme kaupunkiin ja jättääksemme vangit viranomaisille, oli osittain muodostunut soista ja vesiperäisistä niityistä ja oli hyvin vaikeasti kuljettavissa keskikorkuisen veden aikana, — mutta matalan veden aikana aivan mahdoton. Vesi oli jo vähentynyt puoleen ja meidän oli kiirehdittävä. Tätä esti raskas dshonkka, joka oli kuollutta painoa ja suuresti hidastutti "Pohjan Hirven" kulkua.