— Sano noille lurjuksille, että nostavat purjeen, — sanoi Charles minulle. — Meillä ei ole pienintäkään halua seisoa koko yötä paikoillamme.
Annoin käskyn Keltaiselle liinalle, joka tyytymättömän näköisenä murisi jotain miehilleen. Hänellä oli kuolettavan kylmä, hän värisi ja koukisteli kuin suonenvedossa silmien ollessa aivan tylsät ja verenpunaiset. Tämän vuoksi tulivat hänen kasvonsa vielä epämiellyttävimmiksi ja kun hän heitti minuun pahan, läpitunkevan katseen, hätkähdin muistaessani yhteenottomme viime vuonna.
Hänen miehistönsä veti vastahakoisesti köysistä ja omituinen vierasmaalainen, vino, ruskea purje kohosi ylös. Me kuljimme nyt hyvässä tuulessa, ja kun Keltainen liina kiinnitti purjenuoraa, dshonka syöksähti eteenpäin ja hinausköysi hölleni. Niin nopeasti kuin "Pohjan Hirvi" kulkikin, dshonka tavoitti sen kuitenkin, ja välttääkseni yhteentörmäystä nousin hiukan enemmän tuuleen. Mutta dshonka meni sittenkin nopeammin ja muutaman minuutin kuluttua minä olin "Pohjan Hirven" tasalla tuulen yläpuolella. Hinausköysi jännittyi suoraan kulmaan molempien alusten väliin ja tilanne oli melko naurettava.
— Päästäkää irti! — huusin.
Charles epäröi.
— Kaikki on kunnossa, — lisäsin minä. — Ei mitään tapahdu. Me menemme jokeen edeltä ja te seuraatte koko matkan San-Rafaeliin.
Charles päästi irti ja Keltainen liina lähetti yhden miehistään keulaan korjaamaan köyden. Lähestyvässä pimeydessä ehdin sivuuttaa joen suun ja purjehtiessani sitä pitkin saatoin vaivoin eroittaa matalikot. "Pohjan Hirvi" oli viiden minuutin matkan päässä takanamme ja me jätimme sen yhä kauemmaksi luoviessamme ylös pientä jokea. Ilman Charlesia minun täytyi olla varuillani viiden vankini suhteen, mutta pimeys vaikeutti heidän silmälläpitoaan, joten vedin housujen taskusta revolverin ja panin sen takin taskuun voidakseni saada sen nopeammin esille.
Pelkäsin ainoastaan Keltaista liinaa; hän tiesi sen ja niinkuin seuraavasta näkyy, käytti sitä hyväkseen. Hän istui muutamien jalkojen päässä minusta tuulenpuolisella laidalla, ja saatoin vain huonosti eroittaa hänen ruumiinsa ääriviivat, mutta pian varmistuin, että hän hitaasti vetäytyi minuun päin. Aloin pitää silmällä hänen liikkeitään. Pitäen peräsintä vasemmassa kädessä, laskin oikean taskuun ja tartuin revolveriin.
Näin, kuinka hän lähestyi muutamia tuumia ja valmistauduin juuri ärjäsemään, että hän palaisi omalle paikalleen, kuin minut yhtäkkiä voimakkaalla töytäyksellä kaadettiin kumoon: raskas ihmisruumis hyppäsi päälleni alatuulen puoleiselta penkiltä. Se oli eräs miehistöstä. Hän tarttui oikeaan käteeni niin, etten voinut vetää sitä taskusta ja toisella kädellään hän tukki suuni. Tietystikin minun olisi onnistunut vapauttaa käteni ja nostaa hälyytys, jos olisin voinut ryhtyä taisteluun, mutta samalla hetkellä syöksyi päälleni myöskin Keltainen liina.
Temmelsin avuttomana veneen pohjalla, missä käteni ja jalkani sidottiin. Suuni tukittiin likaisella paidalla, kuten myöhemmin näin. Keltainen liina tarttui peräsimeen, antaen kuiskaamalla käskyjä; mutta olopaikastamme ja purjeiden asennosta, jotka kuvastuivat epäselvinä tähtiä vastaan yläpuolellani, tiesin, että dshonkka meni pienen, matalan joen suuhun, joka laski tässä paikassa San-Rafaeliin.