Hän ei vastannut mitään, mutta minä näin, että hän vapisi. Uhkaavien kiinalaisten ja lisääntyvän veden vuoksi hän oli suunniltaan kauhusta. Ja enemmän kuin kiinalaisia ja vettä pelkäsin minä häntä ja sitä, mihin kauhu saattaisi hänet johtaa. Minä näin, kuinka hän heitti kärsimättömiä katseita pieneen veneeseen, joka kulki jälestämme köydessä ja kun tuli sopiva aika, vetäsin sen laidan luo. Huomatessaan tämän välkkyivät hänen silmänsä toivosta. Mutta ennenkuin hän saattoi arvata aikomustani, rikoin minä kirveellä veneen heikon pohjan ja vene täyttyi laitojaan myöten vedellä.
— Me joko hukumme tai uimme yhdessä, — sanoin minä. — Mutta jos annatte minulle revolverin, niin on "Pohjan Hirvi" vapautettu vedestä aivan heti.
— Heitä on paljon enemmän kuin meitä, — vikisi hän. — Me emme voita heitä.
Tunsin kiukkua ja vastenmielisyyttä tuollaista miestä kohtaan ja käännyin häneen selin.
Etumainen aluksemme oli jo kauan sitten kadonnut näkyvistä pienen saariryhmän taa, joka tunnettiin nimeltä "Merisaaret" ja sieltä päin ei siis ollut apua odotettavissa. "Keltainen liina" lähestyi minua tuttavallisesti veden loiskiessa hänen jaloissaan. Hänen katseensa ei minua miellyttänyt. Tunsin, että sen hyväntahtoisen hymyn takana, jonka hän koetti saada naamalleen, piili jotain häijyä. Käskin hänen poistua edemmäksi ja tein sen niin jyrkästi, että hän totteli.
— Ja nyt muista paikkasi! — ärjäsin — ja älä tule enää likelleni!
— Mutta minkävuoksi? — kysyi hän tyytymättömänä. — Minä halusin vain sanoa… sanoa… auttaa…
— Sanoa — katkasin jyrkästi, sillä tiesin nyt hänen ymmärtäneen kaikki, mitä tapahtui minun ja Georgen välillä. — Mitä sanoa? Tehän ette ymmärrä mitään, ette osaa puhua kieltämme.
Hän ikäänkuin sairaaloisesti myhähti kiristellen hampaitaan.
— Tietysti… kyllä… minä ymmärrän hyvin. Olen kunniallinen kiinalainen.