Muistin nähneeni sirkusihmisiä, jotka erinomaisen taitavasti vapautuivat köysistä, joilla heidät oli sidottu; mutta vaikka kuinka yritin ja koettelin mahdollisimman "taiteellisesti", eivät solmut kuitenkaan auenneet eivätkä köydet hellinneet. Kieriskellessäni jouduin simpukankuoriläjään. Se antoi minulle mielijohteen. Käteni olivat sidotut taakse ja tarttuen niillä simpukan kuoreen kieriskelin pitkin rantaa kallioille, joiden olopaikan tiesin.
Pitkän kierimisen ja etsiskelyn jälkeen löysin vihdoinkin kallionraon ja asetin kuoren siihen. Kuoren reuna oli terävä ja asettuen selälleni aloin sahata käsiäni yhdistävää nuoraa. Mutta hauras kuoren reuna särkyi, kun minä liian kovasti sitä painoin. Kieriskelin läjälle takaisin ja otin niin paljon simpukankuoria kuin saatoin pidellä molemmissa käsissäni. Särin niitä hyvin monta, leikkasin muutamista kohdin käteni, ja epämukavasta asennosta sekä ponnistuksista tuli jalkoihini suonenveto.
Kun minä, kärsien kovaa kipua, jäin makaamaan liikkumattomana, kuulin tutun "Halloo," joka kaikui yli veden. Charles etsiskeli minua. Mutta suussani oleva riepu ei sallinut minun vastata; jäin makaamaan avuttomana ja voimattomana, Charlesin veneen mennessä ohi saaren ja hänen äänensä häipyessä etäisyyteen.
Aloin jälleen sahata ja puolen tunnin kuluttua onnistuin vihdoinkin katkaisemaani nuoran. Loppu oli jo helppoa. Jalkojen päästäminen ja rievun suusta ottaminen oli vain muutamaa minuutin työ. Aloin juosta ympäri saaren varmistuakseni siitä, että se todella oli saari. Se oli "Merisaariin" kuuluva karkeahiekkainen merilehvien ympäröimä saari. Ei ollut muuta neuvoa kuin odottaa aamua ja koettaa pysyttäytyä lämpimänä. Oli kostea, kylmä kalifornialainen yö ja tuuli tunkeutui läpi luiden ja ytimien värisyttäen koko ruumista.
Pitääkseni yllä verenkiertoa aloin juosta ympäri saarta ja tein noin kaksitoista kierrosta, tuon tuostakin kaatuillen. Näiden ruumiinharjoitusten lomassa halusin tietää, olinko kadottanut mitään hiekassa kieriessäni. Tutkin taskuni ja huomasin revolverin ja taskuveitsen kadonneen. Ensinmainitun otti Keltainen liina, mutta jälkimäisen minä nähtävästi kadotin hiekassa.
Aloin etsiä sitä, kun korviini sattui yhtäkkiä airojen loiske. Aluksi luulin sen olevan Charlesin, mutta käsitin heti, että hän olisi huudellut minua. Äkillinen vaaran tunne valtasi minut. "Merisaaret" olivat yksinäisiä ja autioita, tuntui melkein mahdottomalta odottaa satunnaisia kävijöitä tänne keskellä yötä. Entä jos se oli Keltainen liina! Airojen loiske kuului yhä selvemmin; painoin korvani hiekkaan ja aloin tarkasti kuunnella. Pieni vene (sen voin päättää airojen tiheistä vedoista) tuli meriruohojen läpi ja pysähtyi noin viidenkymmenen jalan päähän rannasta. Kuulin kuivaa, katkonaista yskää, ja sydämeni puristui kokoon. Se oli Keltainen liina. Hän janosi kostoa, josta hänen varovaisemmat toverinsa olivat hänet estäneet ja jätettyään salaa kylän, palasi yksin takaisin.
Ajatukset kihisivät aivoissani. Olin yksin, aseettomana ja avuttomana pienellä saarella ja keltainen raakalainen, jota pelkäsin, saapui tekemään minusta loppua. Oli jälellä vain yksi paikka, vaarattomampi kuin saari ja syöksyin vaistomaisesti veteen, tahi oikeammin liejuun. Kun Keltainen liina suuntasi askeleensa rannalle, tunkeuduin meriruohojen joukkoon ja kuljin kompastellen samoja jälkiä, joita kiinalaiset olivat kulkeneet tuodessaan minut ja palatessaan takaisin dschonkkaan.
Varmana siitä, että minä makasin lujasti sidottuna, Keltainen liina ei ottanut huomioon mitään varovaisuustoimenpiteitä ja lähestyi meluten rantaa. Ja tämän vuoksi onnistui minun varovasti ja hiljaa liikkuen kulkea noin viisikymmentä jalkaa eteenpäin, kunnes hän joutui rannalle. Laskeuduin, loikomaan liejuun. Se oli liukasta ja kylmää, värisin lakkaamatta, mutta en rohjennut kohottautua pelosta, että hänen tarkka silmänsä keksisi minut.
Hän meni suoraan sille paikalle, johon he olivat minut jättäneet, ja olin hetkisen pahoillani, etten ollut tilaisuudessa näkemään hänen kummastunutta naamaansa, kun ei minua löytynytkään. Mutta se tunne kesti vain silmänräpäyksen, sillä hampaani kalisivat vilusta.
Siitä, mihin hän nyt ryhtyi, voin saada selvää vain arvaamalla, sillä pimeä yö esti minua näkemästä. Mutta olen varma, että ensiksi hän kiersi ympäri saaren rannan nähdäkseen, oliko siellä käynyt muita veneitä. Sen saattoi helposti nähdä saveen painuneista jäljistä.