— Nyt te ohjaatte rannalle!
Sen sanoi George ja minä näin revolverin piipun olevan suunnattuna itseeni, — revolverin, jota hän ei uskaltanut pelkuruutensa vuoksi kohdistaa kiinalaisiin, mutta kyllä minuun!
Tuntui kuin aivoni olisivat yht'äkkiä saaneet häikäisevän valon. Tilanne ja jokainen sen yksityiskohta oli selvästi edessäni: häpeä kadottaa vangit, Georgen alhaisuus ja pelkuruus, kohtaus Le-Grantin ja muiden vartiomiesten kanssa, riittämättömät puolustussyyt. Sitten muistin, minkälaista vaivaa olin nähnyt saadessani voiton, joka nyt liukui käsistäni — liukui hetkellä, jolloin olin siitä aivan varma. Ja silmieni edessä olivat kiinalaiset kokoontuneina kajuutan oven eteen iskien toisilleen riemastuksissaan silmää. Ei, niin ei saisi koskaan tapahtua!
Kohotin nopeasti käteni ja laskin pääni alas. Ensimmäisellä liikkeellä väistin revolverin suun ja toisella — väistin pääni kuulalta, joka viheltäen lensi ohitse. Toisella kädellä tartuin Georgen käteen ja toisella revolveriin. "Keltainen liina" rosvojoukkoineen syöksyi eteenpäin. — Nyt tahi ei koskaan — ajattelin minä. Jännittäen kaikki voimani minä äkkiarvaamatta tyrkkäsin Georgen kiinalaisia vastaan iskien hänet nurin ja temmaten häneltä revolverin. Hän putosi "Keltaisen liinan" jalkoihin, joka kompastui, ja molemmat pyörivät vedessä veneen pohjalla. Samassa silmänräpäyksessä uhkasin heitä revolverillani; villit kalavarkaat laskeutuivat veneen pohjalle ja alkoivat nöyrästi kumarrella.
Mutta minä huomasin pian, että on suuri ero ihmisten välillä, jotka ryhtyvät suoranaiseen vastarintaan ja ihmisten, jotka vain yksinkertaisesti kieltäytyvät tottelemasta ilman mitään muuta. Kun käskin heitä uudelleen vetäytymään kajuuttaan, he kieltäytyivät. Uhkasin heitä revolverilla, mutta he istuivat yksipäisesti tylsinä veneen pohjalla vedessä, haluamatta liikahtaa mihinkään.
Kului neljännes tunti. "Pohjan Hirvi" painui yhä syvemmälle; isopurje liikehti laiskasti edestakaisin. Mutta Pedron niemen takaa näin vedessä tumman viivan, joka läheni meitä. Se oli pysyvä tuuli, jota olin niin kauan odotellut. Kutsuin kiinalaiset ja näytin heille viivan. He tervehtivät sitä huudoilla. Silloin osoitin minä purjeita ja aluksessa olevaa vettä ja selitin merkeillä, että kun tuuli saavuttaa purjeen, niin veneessä olevan veden vuoksi me kaadumme. Mutta he nauroivat ivallisesti tietäen, että minä voin kääntyä päin tuuleen, jolloin vältämme haaksirikon.
Mutta minä olin jo päättänyt. Kiristin purjenuoraa, niin että sain sitä käsiini jalan tahi kaksi ja tukien laidasta jaloillani nojasin selälläni peräsimeen. Toisella kädellä pitelin purjenuoraa ja toisessa oli minulla revolveri. Tumma viiva läheni ja kiinalaiset katsoivat milloin minuun, milloin aseeseen, pelolla, jota he huonosti kykenivät salamaan. Minun järkeni, tahtoni ja itsepäisyyteni olivat asetetut heidän tahtoaan ja itsepäisyyttään vastaan ja kysymys oli siitä, kuka saattoi kauemmin katsella edessä olevaa välttämätöntä kuolemaa antamatta perään.
Silloin puhalsi tuuli. Purjenuora vetäytyi kitisten tiukalle, purje pullistui ja "Pohjan Hirvi" alkoi kallistua yhä enemmän ja enemmän. Oikea laita oli jo veden alla, kajuutan ikkuna peittyi ja vesi alkoi virrata yli keulakatoksen. Alus kallistui niin nopeasti, että kiinalaiset alkoivat toinen toisensa jälkeen hyppiä kajuutasta kannelle; he kaatuilivat, kompastelivat ja tungeksivat oikeanpuoleisten penkkien luona aivan märkinä, samalla kuin alimmaiset heistä olivat vaarassa tukehtua veteen.
Tuuli alkoi piristyä ja "Pohjan Hirvi" kallistui yhä enemmän. Tänä hetkenä arvelin, että vene menisi pohjaan ja minä tiesin, että vielä yksi sellainen puuska ja me uppoisimme varmasti. Minun tuumiessani, antaisinko perään tahi en, alkoivat kiinalaiset rukoilla armoa. Minusta tuntui kuin olisi se ollut miellyttävin ääni, minkä milloinkaan olin kuullut. Ja silloin, mutta ei ennen, minä hellitin purjetta ja "Pohjan Hirvi" alkoi hyvin hitaasti kohottautua. Kun se asettautui oikeaan asentoon, oli siinä niin paljon vettä, että minä epäilin, oliko vene todella pelastettu.
Mutta kiinalaiset tunkeutuivat ikäänkuin sekapäisinä etukeulaan alkaen työskennellä sangoilla, lautasilla, hatuilla ja kaikilla, mitä käteen sattui. Oli miellyttävää ja hauskaa katsella, kuinka vesi aluksesta lensi yli laidan! Ja kun "Pohjan Hirvi" kohottautui ylpeästi vedestä, ohjasimme me määräpaikkaamme ja pääsimme viime hetkellä, ennen laskuveden tuloa, yli savi- ja liitukerroksen jokeen.