"Mutta te ette itse ollut kaivamassa tätä hiiltä. Kuitenkin te kohotitte hinnan neljällä dollarilla tonnilta ja ansaitsitte paljon rahaa. Tämä oli teidän liikkeenhoitoanne. Te pakotitte köyhät maksamaan enemmän hiilistään. Te sanoitte pelaavanne rehellisesti, mutta te pistitte kätenne kaikkien heidän taskuihinsa ja ryöstitte rahanne heiltä. Minä tiedän. Minä poltan arkihuoneessani Berkeleyssä valkeata. Ja sen sijaan että olisin maksanut yksitoista dollaria hiilitonnilta, maksoin sinä talvena viisitoista. Te ryöstitte minulta neljä dollaria. Minä saatoin maksaa nuo neljä dollaria. Mutta oli tuhansittain oikein köyhiä, jotka eivät voineet niitä maksaa. Voitte nimittää sitä lailliseksi peliksi, mutta minusta se on suoraa ryöväystä."
Päivänpaiste ei hämmästynyt. Tämä ei ollut mitään uutta hänelle. Hän muisti vanhaa naista, joka valmisti viiniä Sonoma-kukkuloilla, ja miljoonia hänen kaltaisiaan, jotka oli luotu riistettäviksi.
"Tunnustan, neiti Mason, että tuossa on hieman perää. Mutta olette jo pitkän ajan kuluessa nähneet liikeasiain hoitoani ja tiedätte, ettei ole tapanani ryöstää köyhiltä. Minä ahdistan pomoja. He ovat minun miehiäni. He ryöstävät köyhiltä ja minä ryöstän heiltä. Tuo hiilijuttu oli tapaturma. Minä en tavoitellut köyhien rahoja, vain rikkaiden, ja ne minä sainkin. Köyhät sattuivat olemaan tiellä ja saivat samalla kärsiä, siinä kaikki."
"Ettekö näe", jatkoi hän, "että koko elämä on peliä. Jokainen pelaa tavalla tai toisella. Maanviljelijä pelaa säätä ja markkinoita vastaan vuodentulollaan. Niin tekee Yhdysvaltojen rautayhtiö. Monen elinkeinona on ryöstää köyhiltä. Tiedän sen. Olen aina ahdistanut ryöväreitä."
"Kadotin näkökohtani", sanoi Dede. "Odottakaa hetkinen."
Ja he ratsastivat hetkisen äänettöminä.
"Näen sen selvemmin kuin saatan sen selvittää, mutta jotenkin tähän tapaan. On rehellistä työtä ja on työtä, joka — no, joka ei ole rehellistä. Maanviljelijä muokkaa maata ja kasvattaa jyviä. Hän tekee jotakin, joka on hyödyllistä ihmiskunnalle. Hän todella tavallaan luo jotakin, jyviä, jotka täyttävät nälkäisen suun."
"Ja sitten rautatiet ja kauppiaat ja muut ryöstävät häneltä melkoisen osan noiden jyvien hinnasta", keskeytti Päivänpaiste.
Dede hymyili ja kohotti kättään.
"Odottakaa hetkinen. Hämmennätte ajatuksenjuoksuni. Ei vaikuta asiaan, jos he ryöstävät häneltä kaikki, niin että hän nääntyy nälkään. Vehnä, jonka hän kasvatti, on yhä vielä maailmassa. Se on olemassa. Ettekö käsitä? Maanviljelijä luo jotakin, sanokaamme kymmenen tonnia vehnää, ja nämä kymmenen tonnia ovat olemassa. Rautatiet kuljettavat vehnän kauppaan, suihin, jotka tahtovat syödä sen. Tämä on niinikään rehellistä. Se on samantapaista kuin jos joku toisi teille lasin vettä tai ottaisi kivensirusen silmästänne. Jotakin on tehty, jotakin on saatu aikaan, aivan kuin vehnä."