Puhuessaan hän läheni Dedeä, hänen silmänsä hehkuivat, ja veri nousi tummana hänen poskiinsa.
Hänen liikkeensä olivat niin äkkiarvaamattomat, että Dede ennätti vain huudahtaa hämmästyksestä ja astahtaa askeleen taaksepäin ja samalla tarttua Päivänpaisteen toiseen käteen, kun tämä koetti sulkea hänet syliinsä.
Päinvastoin kuin Päivänpaisteen, pakeni veri Deden poskilta. Käsi, jolla hän oli torjunut Päivänpaisteen käden ja joka vielä piti siitä kiinni, vapisi. Hän irroitti sormensa, ja Päivänpaisteen käsi putosi hänen kupeelleen. Hän tahtoi sanoa jotakin, tehdä jotakin, päästä tästä kiusallisesta asemasta, mutta ainoatakaan järkevää ajatusta ei tullut hänen mieleensä. Hänen teki vain mielensä nauraa. Tämä halu oli osittain hysteerinen, osittain välittömästä huumorintunteesta syntynyt. Hän ei voinut olla näkemättä jutun naurettavaa puolta. Hänen mielialansa oli kuin henkilön, joka säikähtää murhanhimoista maantierosvoa ja sitten huomaakin tämän rauhalliseksi jalkamatkailijaksi, joka kysyi kelloa.
Päivänpaiste oli ripeämpi toimimaan.
"Ooh, tiedän kyllä, että näytän mielettömältä", sanoi hän. "Minun täytyy kai istuutua. Älkää pelätkö, neiti Mason. Minä en ole todenteolla vaarallinen."
"Minä en pelkää", vastasi Dede hymyillen ja istuutui nojatuoliin, jonka vieressä lattialla oli ompelukori, josta pisti esiin pitsiä ja ohutta kangasta. Hän hymyili vielä kerran. "Vaikka tunnustan, että te säikytitte minua hetki sitten."
"On hullunkurista", huokasi Päivänpaiste miltei valittaen, "että tässä minä istun, vaikka olen kyllin vahva taivuttaakseni teidät kaksinkerroin. Tässä istun minä, joka olen tottunut taivuttamaan ihmiset ja eläimet ja kaikki tahtoni mukaan. Ja minä istun tässä nojatuolissa nöyränä ja avuttomana kuin karitsa. Te olette minut niin nujertanut."
Dede vaivasi turhaan päätään koettaen keksiä vastausta näihin huomautuksiin. Sen sijaan pysähtyivät hänen ajatuksensa itsepintaisesti siihen tosiasiaan, että Päivänpaiste kesken väkivaltaista kosintaa malttoi tehdä asiaankuulumattomia huomautuksia. Häntä hämmästytti Päivänpaisteen miehekäs varmuus. Niin vähän tämä epäili, että saisi hänet omakseen, että saattoi ylimalkaisesti viisastella rakkaudesta ja rakkauden vaikutuksista.
Dede huomasi, että Päivänpaiste tietämättään pisti kätensä takintaskuun, missä Dede tiesi hänen pitävän tupakkansa ja savukepaperinsa.
"Saatte polttaa, jos haluatte", sanoi hän.