Kyynelet olivat taas vähällä nousta Deden silmiin, kun hän pudisti päätään, kääntyi ja nousi portaita ylös.
20
Kun lauttauslaitos alkoi toimia ja Oaklandin ja San Franciscon väliseen matkaan tarvittava aika oli lyhentynyt puoleksi, olivat Päivänpaisteen hirvittävät menot voineet vähentyä. Mutta ne eivät todella vähentyneet, sillä hän ryhtyi heti muihin yrityksiin. Hän myi tuhansittain tontteja, tuhansia koteja oli rakennettu ja parhaillaan rakennettiin. Niinikään hän myi tehtaanpaikkoja ja liiketalojen tontteja Oaklandin keskuksesta. Tästä oli seurauksena, että Päivänpaisteen maa-alueiden arvo varmasti kohosi. Mutta kuten ennenkin oli hänellä suurenmoiset suunnitelmat. Hän oli jo alkanut lainata pankeilta. Suuret voitot, mitkä hän sai myymällä maata, hän heti käytti uusiin maaostoihin; ja sen sijaan että olisi maksanut entiset lainat, hän hankki uusia. Hän käytti Oaklandissa samaa menettelytapaa, mitä oli käyttänyt Dawson Cityssä; mutta hän teki sen tietäen, että nyt oli kysymys varmasta liikeyrityksestä eikä epävarmasta kullankaivusta.
Pienessä muodossa muut miehet seurasivat hänen esimerkkiään, ostivat ja myivät maata ja hyötyivät hänen parannuksistaan. Mutta tämä ei ollut mitään odottamatonta, ja heidän ansaitsemansa pienet omaisuudet eivät Päivänpaistetta harmittaneet. Oli kuitenkin yksi poikkeus. Simon Dolliverilla, jolla oli rahaa sekä ymmärrystä ja rohkeutta käyttää sitä, näytti olevan hyvät toiveet koota monta miljoonaa Päivänpaisteen kustannuksella. Dolliver noudatti Päivänpaisteen menettelytapaa, toimi nopeasti ja täsmällisesti ja käytti voittonsa heti uusiin ostoihin. Useammin kuin kerran oli hän Päivänpaisteen tiellä, kun tämä oli ruvennut noudattamaan samaa menettelytapaa kuin Guggenhammerin liike keksittyään Ophirin.
Päivänpaisteen laivatelakoilla tehtiin ripeää työtä, mutta ne nielivät suunnattomasti rahaa eikä niitä saatu niin nopeasti valmiiksi kuin lauttauslaitosta. Rakentamisvaikeudet olivat suuret ruoppaaminen ja täyttäminen jättiläistyötä. Pelkkään paaluttamiseen menevä rahaerä ei ollut vähäinen. Keskimäärin tuli jokainen paalu valmiiksi kiinnitettynä maksamaan kaksikymmentä dollaria kullassa, ja näitä paaluja tarvittiin tuhansittain. Kaikki saatavissa olevat täysikasvuiset eukalyptuspuut käytettiin ja suuret lautalliset mäntypaaluja tuotettiin Pugetin salmen rannoilta.
Päivänpaiste ei tyytynyt raitiotietään varten valmistamaan sähköä vanhanaikaisella tavalla, voima-asemilla, vaan perusti Sierran ja Salvadorin voimayhtiön. Tästä tuli heti suurisuuntainen. Matkallaan vuoristosta se kulki San Joaquin-laakson poikki ja Contra Costa-kukkulain lävitse. Se saattoi antaa voimaa ja valoa monelle kauppalalle ja suurehkolle kaupungille; siitä piti saada sekä katu- että asuntovalaistus. Heti kun sähkölaitosten maanosto Sierrassa oli pikaisesti päätetty, aloitettiin rakennustyöt.
Ja tähän tapaan työt jatkuivat. Oli tuhansia reikiä, joihin lakkaamatta täytyi syytää rahaa. Mutta se oli kaikki niin tervettä ja rehellistä, että Päivänpaiste, joka oli syntynyt pelaajaksi ja oli selvä- ja kaukonäköinen, ei voinut pelata varovaisesti ja varmasti. Nyt oli sopiva tilaisuus, ja hän saattoi vain yhdellä tavalla käyttää sitä hyväkseen: pelaamalla suurta peliä. Eikä hänen ainoa neuvonantajansakaan, Larry Hegan, joka tunsi kaikki hänen suunnitelmansa, kehoittanut häntä varovaisuuteen. Päinvastoin oli Päivänpaisteen pakko hillitä tämän hashish-uneksijan hurjia näkyjä. Päivänpaiste ei ainoastaan ottanut suuria lainoja pankeilta ja trustiyhtiöiltä, vaan hänen täytyi sitäpaitsi myydä muutamien yhtiöitten osakkeita. Hän teki sen kuitenkin vastahakoisesti ja piti useimmat suuret yrityksensä kokonaan ominaan. Niiden yhtiöiden joukossa, joihin hän vasten tahtoaan salli ostavan yleisön liittyä, oli Kultaisen portin telakkayhtiö, Huvipuistoyhtiö, Yhdistynyt vesiyhtiö, Encinalin laivanrakennusyhtiö ja Sierran ja Salvadorin voimayhtiö. Kuitenkin jätti hän itselleen ja Heganille niin paljon osakkeita, että heillä oli määräämisvalta kaikissa näissä yrityksissä.
Hänen suhteensa Dede Masoniin pysyi ennallaan. Vaikka hän viivytteli käymästä käsiksi siihen omituiseen aivoitukseen, jonka tuo suhde asetti hänen ratkaistavakseen, kasvoi hänen rakkautensa yhä. Hänen pelikielellään kuului hänen päätelmänsä: Onni oli antanut hänelle korttipakan tärkeimmän kortin, ja hän oli vuosikausia halveksinut sitä. Rakkaus oli se kortti. Rakkaus oli valttikuningas, viides ässä. Se oli korttien kortti, ja hän aikoi lyödä sen pöytään, pelata rajaan saakka, kun tuli mahdollisuus siihen. Hän ei vielä voinut nähdä mitään mahdollisuutta. Nykyinen peli täytyi ensin saattaa jonkunlaiseen loppuun.
Mutta hän ei voinut aivoistaan karkoittaa muistoa noista pronssinkarvaisista tohveleista, tuosta väljästä puvusta ja Deden naisellisesta suloudesta ja notkeudesta kauniissa Berkeleyn huoneessa. Vielä kerran hän eräänä sateisena sunnuntaina ilmoitti puhelimella tulonsa. Ja niinkuin oli tapahtunut alinomaa siitä lähtien kuin mies ensi kerran katsoi naiseen ja sanoi häntä hyväksi, käytti hän hyväkseen miehekkään pakon sokeaa voimaa naisen salaista heikkoutta vastaan. Tosin ei Päivänpaisteen tapa ollut pyytää ja rukoilla. Päinvastoin teki hän mestarillisesti kaiken mitä teki, mutta hänellä oli kummallinen tapa mielistellä, jota Deden oli vaikeampi vastustaa kuin nöyrästi pyytävän rakastajan rukouksia. Heidän kohtauksensa ei päättynyt onnellisesti, sillä suuttuneena omaan heikkouteensa Dede sanoi:
"Te vaaditte minua koettamaan onnea, menemään kanssanne naimisiin ja luottamaan siihen, että kaikki käy hyvin. Ja elämä on peliä, sanotte. No niin, pelatkaamme. Ottakaa raha ja heittäkää se ilmaan. Jos se putoaa kuvapuoli ylöspäin, niin tulen vaimoksenne. Jollei, niin teidän on jätettävä minut ainaiseksi rauhaan, ettekä milloinkaan saa puhua sanaakaan avioliitosta."