Päivänpaisteen silmissä välähti rakkauden ja pelihimon tuli.
Vaistomaisesti hän kohotti kättään ottaakseen taskustaan rahan.
Sitten hänen kätensä pysähtyi ja tuli hänen silmissään sammui.
"Jatkakaa", kehoitti Dede terävästi. "Älkää viivytelkö, tai minä saatan muuttaa mieleni ja menetätte mahdollisuutenne."
"Pieni nainen." Päivänpaisteen vertaukset olivat humoristisia, mutta hänen tarkoituksensa oli vakava. Hänen ajatuksensa olivat juhlalliset kuten hänen äänensäkin. "Pieni nainen, pelaisin koko tien Luomisesta hamaan Tuomiopäivään, panisin peliin kultaharpun toisen ihmisen pyhimyssädekehää vastaan, pelaisin vielä Uuden Jerusalemin kynnyksellä kruunua ja klaavaa penninrahoilla tai faraopeliä Päärlyporttien takana; mutta olen ikuisesti kadotettu, jos pelaan rakkaudesta. Rakkaus on minulle siksi tärkeä, etten tahdo heittäytyä sattuman varaan. Rakkauden täytyy olla varma, ja teidän ja minun välillä se on varma. Vaikka olisi sata mahdollisuutta yhtä vastaan, että voittaisin tämän heiton, niin en sittenkään heittäisi."
Keväällä tuli suuri paniikki. Ensimmäisenä varoituksena oli se, että pankit alkoivat vaatia maksettaviksi lainojaan. Päivänpaiste maksoi heti ensimmäiset henkilökohtaiset lainansa; sitten hän arvasi, että tämä osoitti vain miltä suunnalta tuuli rupeaisi puhaltamaan ja että Yhdysvalloissa kohta riehui tuollainen hirmuinen taloudellinen myrsky, jollaisista hän oli kuullut puhuttavan. Hän ei aavistanut miten peloittava juuri tästä myrskystä tulisi. Kuitenkin hän ryhtyi kaikkiin vallassaan oleviin varokeinoihin eikä epäillyt voivansa sitä kestää.
Rahamarkkinatkin kiristyivät. Aluksi tekivät muutamat Idän suurimmista pankkiliikkeistä vararikon, ja kireys levisi, kunnes jokainen paikkakunnan pankki supisti luotonantoaan. Päivänpaiste oli pinteessä ja hän oli pinteessä juuri siitä syystä, että hän ensi kerran pelasi rehellistä liikepeliä. Entiseen aikaan olisi tuollainen paniikki suurine arvonalennuksineen ollut hänelle kultainen ansiotilaisuus. Nyt hänen ei auttanut muu kuin pysyä lujana ja kestää pelin hänelle tuottamat vaarat.
Hän näki selvästi asemansa. Kun pankit vaativat häntä maksamaan lainansa, niin hän tiesi, että ne olivat pahassa rahapulassa. Mutta hän oli vielä pahemmassa. Ja hän tiesi, etteivät pankit välittäneet hänen ylimääräisistä takuistaan, jotka niillä oli hallussaan. Niistä ei ollut pankeille mitään hyötyä. Kun arvot siten alenivat, ei ollut mitä myydä. Hänen takuunsa olivat hyvät, erittäin terveet ja arvokkaat. Mutta ne olivat arvottomat sellaisena aikana, jolloin lakkaamatta vaadittiin vain rahaa, rahaa, rahaa. Kun pankit huomasivat hänet paatuneeksi, vaativat ne enemmän takuita, ja kun rahapula yhä kiristyi, vaativat ne kaksi ja kolme kertaa niin paljon takuita kuin olivat alkujaan vaatineet.
Toisinaan Päivänpaiste alistui näihin vaatimuksiin, mutta useammin ei, ja aina hän otteli tuimasti.
Hän taisteli aivan kuin olisi savella vahvistanut hajoamaisillaan olevaa vallia. Kaikki vallin osat olivat vaarassa luhistua, ja hän kulki ympäri ja vahvisti alituisesti heikompia paikkoja savella. Savi oli rahaa, ja sitä käytettiin summa siellä ja summa täällä, mikäli sitä tarvittiin, mutta ainoastaan kun sitä kipeimmin tarvittiin. Hänen asemaansa vahvistivat Yerba Buenan lauttayhtiö, Yhdistetyt katuraitiotiet ja Yhdistetty vesiyhtiö. Vaikka ihmiset eivät enää ostaneet asunto- ja liiketalo- ja tehtaantontteja, täytyi heidän kulkea hänen raitiovaunuissaan ja lauttausveneissään ja käyttää hänen vettään. Kun koko liikemaailma kipeästi kaipasi rahaa ja oli sen puutteessa joutua häviöön, virtasi joka kuukauden ensimmäisenä päivänä monta tuhatta dollaria vesijohtomaksuina hänen kassakirstuihinsa, ja raitioteiltä ja lautalta tuli joka päivä kymmenentuhatta dollaria hopea- ja nikkelilanteissa.
Rahaa ennen kaikkea tarvittiin, ja kaikki olisi ollut hyvin, jos hän olisi saanut käyttää kaikki rahat säännöllisistä tulolähteistään. Asiain näin ollen hän sai lakkaamatta taistella voidakseen pitää osan niistä. Parannustyöt lakkautettiin ja vain ehdottomasti välttämättömät korjaukset suoritettiin. Tuimimmin täytyi hänen otella voidakseen suorittaa juoksevat menot, eikä tämä taistelu milloinkaan päättynyt. Pakko hankkia velkaa ja säästää ahdisti häntä lakkaamatta. Hän kiristi suurhankkijoita ja säästi konttorihenkilökunnan palkoissa ja postimerkkikuluissakin. Kun hänen alijohtajansa ja osastopäällikkönsä saivat aikaan ihmeitä menojen vähentämisessä, vaati hän enemmän. Kun he toivottomina vääntelivät käsiään, osoitti hän heille, miten voitiin saada enemmän aikaan.
"Te saatte kahdeksantuhatta dollaria vuodessa", sanoi hän Matthewsonille. "Teillä on parempi palkka kuin milloinkaan ennen elämässänne. Teidän menestyksenne riippuu minun menestyksestäni. Teidänkin on kestettävä osanne jännityksestä ja tappionuhasta. Teillä on luottoa kaupungilla. Käyttäkää sitä. Tehkää velkaa teurastajalle ja leipurille ja kaikille muillekin. Ymmärrättekö? Te saatte nyt suunnilleen kuusisataakuusikymmentä dollaria kuukaudessa. Minä vaadin nämä rahat. Tästä lähtien alennetaan jokaisen palkka sadaksi dollariksi. Minä korvaan teille tappionne, kun myrsky on ohitse."