Ja tähän tapaan hän taisteli ja pakotti ja uhmaili ja vieläpä mielistelikin saadakseen muut taipumaan tahtoonsa. Se oli taistelua, taistelua, taistelua ilman pysähdystä aamusta iltaan. Hänen yksityiskonttorissaan oli joka päivä tungosta. Kaikki tulivat häntä tapaamaan tai saivat määräyksen tulla. Milloin julisti hän toivehikkaan mielipiteensä paniikista, milloin kertoi hupaisen jutun, keskusteli vakavasti liikeasioista tai vaati jotakuta suoraan hyväksymään jonkun toimenpiteen tai jättämään paikkansa. Eikä ollut ketään, joka olisi häntä tukenut ja rauhoittanut. Hänen täytyi pakottaa, pakottaa, pakottaa ja hän yksin pystyi siihen. Ja tätä jatkui päivästä päivään; koko liikemaailma huojui hänen ympärillään, ja liike toisensa perästä teki vararikon.
"Kaikki hyvin, ukkoseni", sanoi hän joka aamu Heganille, ja samoja iloisia sanoja hän toisti päivät päästään paitsi silloin, kun hänen täytyi kuumimmin otella taivuttaakseen ihmiset ja asiat tahtonsa mukaan.
Kello kahdeksalta hän oli joka aamu konttorissaan. Kello kymmeneltä hän läksi autollaan pankkeihin. Ja tavallisesti oli hänellä vaunussa mukanaan nuo kymmenentuhatta dollaria taikka enemmän, jotka hänen lauttansa ja raitiotiensä olivat edellisenä päivänä ansainneet. Nämä olivat liikepadon heikoimpia kohtia varten. Ja toisen pankinjohtajan kanssa toisensa perästä hän esitti samantapaisia kohtauksia. He olivat kaikki pelon lamauttamia, siksi hän ennen kaikkea esitti mahtavan ja elinvoimaisen optimistin osaa. Ajat olivat jo paranemaan päin. Tietysti olivat. Merkit olivat jo ilmassa. Täytyi vain kestää vielä jonkun aikaa. Siinä kaikki. Idässä oli jo runsaammin rahaa liikkeessä. Katsokaa kaupanhierontaa Wall Streetillä viime vuorokauden aikana. Siitä näki, mistä päin tuuli alkoi puhaltaa. Eikö Ryan ollut sanonut niin ja niin? Ja eikö kerrottu, että Morgan aikoi tehdä sen ja sen?
Mitä häneen itseensä tuli, niin eivätkö tulot raitiotieltä yhä lisääntyneet? Paniikista huolimatta muutti Oaklandiin yhä enemmän väkeä. Ja maata alettiin taas ostaa. Hän oli myynyt tuhansia eekkereitä maata esikaupungeistaan. Luonnollisesti se oli uhraus, mutta se vähentäisi jännitystä ja rohkaisisi pelkureita. Pelkurit — nepä juuri saivatkin häiriötä aikaan. Jollei olisi ollut pelkureita, niin ei olisi ollut paniikkiakaan. Idän rengas hieroi nyt hänen kanssaan kauppoja ottaakseen haltuunsa osake-enemmistön Sierran ja Salvadorin voimayhtiössä.
Ja ellei iloinen keskustelu auttanut, vaan Päivänpaisteen täytyi rukoilla ja pyytää, tai jos pankit osoittautuivat taipumattomiksi, muutti hän menettelytapaa. Jos he saattoivat uhmailla, niin saattoi hänkin uhmailla. Jos palvelus, jota hän pyysi, kiellettiin, osasi hän vaatia. Ja kun tuli avoin ja kaunistelematon taistelu kysymykseen, osasi hän kyllä pitää puoliaan.
Mutta hän tiesi myöskin, milloin ja miten tuli taipua. Kun hän näki, että valli jollakin kohtaa oli auttamattomasti luhistumaisillaan, paikkasi hän sen rahalla, jota sai kolmesta tuottavasta yhtiöstään. Jos pankit sortuivat, sortui hänkin. Kaikki riippui siitä, kestivätkö ne. Jos ne tekivät vararikon ja kaikki hänen arvopaperinsa, jotka niillä oli hallussaan, joutuisivat sekasortoisille markkinoille, oli se hänenkin loppunsa. Ja kun aika kului, sattui joskus, että hän päivittäisen rahaerän lisäksi kuljetti punaisessa autossaan varmimpia arvopapereitaan, nimittäin Lauttausyhtiön, Vesijohtoyhtiön ja Yhtyneiden raitioteiden osakkeita. Mutta sen hän teki vastahakoisesti ja taistellen tuuma tuumalta.
Merchant Antonio-pankin johtajalle, joka väitti, että pankkiin tuotiin niin paljon muita papereita, hän sanoi:
"Ne ovat vähäpätöisiä liikeyrityksiä. Tehkööt ne vararikon. Hyödytte enemmän, jos autatte minua. Minä olen liian voimakas joutuakseni häviöön. Te voisitte vain saattaa minut pulaan ja joutuisitte itse rettelöihin. Antakaa pikku liikkeitten tehdä vararikkoja minä autan teitä siinä."
Ja tänä liikesekasorron aikana Päivänpaiste järjesti Simon Dolliverin asiat ja sai aikaan, että tämä kilpailija teki täydellisen vararikon. Golden Gate National oli Dolliverin päävarustus, ja tämän laitoksen johtajalle Päivänpaiste sanoi:
"Te olette nyt joutunut kovaan ahdinkoon, sillä Dolliver on käyttänyt teitä ja minua hyväkseen koko ajan. Se ei käy päinsä. Te kuulette, se ei käy päinsä. Dolliver ei voisi hankkia teille yhtätoista dollaria pelastaakseen teidät. Minä annan teille neljän päivän nikkelilantit raitioteiltä — siitä tulee neljäkymmentätuhatta dollaria. Ja kuukauden kuudentena päivänä te saatte kaksikymmentätuhatta lisää Vesijohtoyhtiöstä." Hän kohautti olkapäitään. "Hyväksykää tai hylätkää. Ne ovat minun sanani."