Taas heidän kätensä yhtyivät. Se kävi nopeasti. Päivänpaisteen lihasten hyökkäysasento muuttui silmänräpäyksessä puolustusasennoksi, mutta vastustuskin oli turhaa, hänen kätensä painui pöytään. Päivänpaiste oli ymmällä. Tässä ei ollut tapahtunut mitään konnankoukkua. Molemmat olivat harjaantuneet tähän temppuun, tai oikeastaan hän itse oli harjaantuneempi. Voima, pelkkä voima oli hänet voittanut. Hän tilasi juomia ja yhä ymmällään mietiskellen hän piti ylhäällä kättään ja katseli käsivarttaan aivan kuin olisi nähnyt uuden, oudon esineen. Hän ei tuntenut tätä käsivartta. Se ei ollut varmaankaan se käsivarsi, jota hän oli kuljettanut mukanaan kaikki nämä vuodet. Entinen käsivarsi. Ennen oli ollut leikintekoa hänelle painaa tuon nuoren miehen käsi pöytään. Mutta tämä käsivarsi — hän katseli sitä katselemistaan niin epäillen ja kummissaan, että nuoret miehet purskahtivat nauruun.
Tämä nauru herätti hänet mietteistään. Hän yhtyi siihen aluksi, mutta sitten hänen kasvonsa hitaasti muuttuivat vakaviksi. Hän kääntyi moukarinheittäjän puoleen.
"Poikaseni", sanoi hän, "antakaahan, kun kuiskaan teille salaisuuden. Lähtekää täältä ja lopettakaa juominen, ennenkuin olette aloittanutkaan."
Nuori mies punastui suuttuneena, mutta Päivänpaiste jatkoi:
"Nyt kuulette isänne puhuvan ja sallikaa hänen sanoa teille yhtä ja toista. Minä olen itse nuori mies, mutta kuitenkin olen kuin vanhus. Muutamia vuosia takaperin olisi kätenne taivuttaminen pöytään ollut lasten leikkiä minulle."
Slossom katsoi häneen epäuskoisena, ja toiset naureskelivat ja kokoontuivat Päivänpaisteen ympärille.
"Poikaseni, en ole taipuvainen pitämään saarnoja. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen milloinkaan puhunut jostakin katuen, ja se on teidän syynne. Olen kokenut yhtä ja toista aikoinani, enkä ole turhamainen, kuten voitte luulla. Mutta sanon teille suoraan, että omistan piru tiesi kuinka monta miljoonaa ja että antaisin varmasti kaikki juuri tässä paikassa, jos voisin taivuttaa kätenne pöytään, jos saisin takaisin ruumiinvoimani, joka minulla oli silloin kun nukuin taivasalla ja ennenkuin tulin kaupunkien kanakoppeihin juomaan cocktaileja ja ajamaan autolla. Poikaseni, näin on minun laitani ja näin minä siitä ajattelen. Peli ei ole minkään arvoinen. Pitäkää huolta itsestänne ja miettikää neuvoani. Hyvää yötä!"
Hän kääntyi ja hoiperteli pois sieltä, ja hänen sanojensa vaikutusta vähensi suuresti se seikka, että hän ne lausuessaan oli niin silminnähtävästi juovuksissa.
Yhä vielä ymmällä saapui Päivänpaiste hotelliinsa, söi päivällisensä ja valmistautui menemään levolle.
"Kirottu nuori keltanokka!" mutisi hän. "Painaa pöytään minun käteni aivan kuin ei mitään. Minun käteni!"