"Mitään ei mene hukkaan — ei ainoatakaan paalua telakoilta, ei ainoatakaan raitioraiteiden naulaa. Raitiovaunut kulkevat, olivatpa paperit minun tai jonkun toisen. Liike Oaklandiin jatkuu. Väkeä alkaa taas tulvata sinne. Rakennustontteja myydään edelleen. Huolimatta siitä, miten käy minun tai paperien, ovat nuo kolmesataatuhatta asukasta yhtäkaikki tulossa. Ja Oaklandissa on raitiovaunuja heitä kuljettamaan ja taloja heidän asuttavakseen ja hyvää vettä heidän juotavakseen ja sähköä, josta he saavat valoa ja kaikkea muuta."
Tällöin oli Hegan ennättänyt perille autolla. Sen jyskytys kuului avonaisesta ikkunasta, ja he näkivät sen pysähtyvän punaisen auton viereen. Unwin ja Harrison istuivat vaunussa, ja Jones istui ohjaajan vieressä.
"Haluan tavata Hegania", sanoi Päivänpaiste Dedelle. "Muita ei tarvita. Odottakoot he autossa."
"Onko hän juovuksissa?" kuiskasi Hegan Dedelle ovella.
Dede pudisti päätään ja vei hänet huoneeseensa.
"Hyvää huomenta, Larry", tervehti Päivänpaiste. "Istuja lepuuta jalkojasi. Näytät levottomalta."
"Niin olen", vastasi pieni irlantilainen terävästi. "Grimshaw ja Hodgins tekevät vararikon, ellei jotakin pian tehdä. Miksi et tule konttoriin? Mitä aiot tehdä?"
"En mitään", sanoi Päivänpaiste laiskasti venyttäen sanojaan.
"Paitsi, että luullakseni annan heidän mennä vararikkoon — — —"
"Mutta — — —"
"En ole missään asioissa Grimshawin ja Hodginsin kanssa. En ole heille velkaa mitään. Sitä paitsi teen itse vararikon. Kuulepas, Larry, sinä tunnet minut. Sinä tiedät, että kun teen päätökseni, on minulla tosi mielessä. No niin, olen tehnyt päätökseni. Olen kyllästynyt koko peliin. Aion jättää sen niin pian kuin voin, ja vararikko on nopein keino päästä siitä."