"Pienet lapsiraukat", mutisi Päivänpaiste.
Merkeistä päättäen hoidettiin hautoja huolellisesti. Kummuilla oli kuihtuneita villikukkavihkoja, ja poikkipuun kirjaimet oli hiljattain maalattu. Tämä antoi Päivänpaisteelle aiheen hakea polkua, ja hän löysikin polun, joka vei vastakkaiseen suuntaan kuin mistä hän oli tullut. Hän kiersi kukkulan juuren, nousi hevosensa selkään ja ratsasti maatalolle. Savupiipusta nousi savua, ja hän joutui pian keskustelemaan hermostuneen, laihan nuoren miehen kera, joka, kuten hän sai tietää, oli vain maatilan vuokraaja. Kuinka suuri se oli? Satakahdeksankymmentä eekkeriä, vaikka se näytti paljon isommalta. Se johtui siitä, että sen rajat olivat niin epäsäännölliset. Kyllä siihen kuului savikuoppa ja kukkulat, ja sen raja, joka kulki pitkin suurta rotkoa, oli yli mailin pituinen.
"Nähkääs", sanoi nuori mies, "se oli niin epätasaista ja kivikkoa, että kun ensin ruvettiin viljelemään seutua, ostivat maanviljelijät hyvän maan sen laidoilta. Siitä syystä sen rajat ovat niin epätasaiset ja kalvetut."
Niin kyllä, hän ja hänen vaimonsa saivat elatuksensa tarvitsematta kovinkaan paljon rehkiä. Heidän ei tarvinnut maksaa suurta vuokraa. Hillard, omistaja, sai tulot savikuopasta. Hillard oli varakas mies, ja hänellä oli viljelyksiä ja viinitarhoja alhaalla laaksossa. Tiilitehdas maksoi savesta kymmenen senttiä kuutiokyynärältä. Maalla oli paikkapaikoin hyviä viljelysmaita, jotka olivat raivatut, kuten keittiökasvitarha ja viinitarha, mutta muu osa oli liian epätasaista.
"Te ette ole farmari", sanoi Päivänpaiste.
Nuori mies nauroi ja pudisti päätään.
"En, olen sähköttäjä. Mutta vaimoni ja minä päätimme ottaa kahden vuoden loman ja … täällä me olemme. Mutta loma-aika on kohta lopussa. Palaan syksyllä toimistoon saatuani viinirypäleet korjuuseen."
Niin, hänellä oli yhdentoista eekkerin suuruinen viinitarha, jossa kasvoi viinirypäleitä. Hän sai rypäleistä tavallisesti hyvän hinnan. Hän kasvatti suurimman osan siitä, mitä he söivät. Jos paikka olisi ollut hänen omansa, olisi hän raivannut maatilkun kukkulan rinteelle viinitarhan yläpuolelle ja istuttanut pienen hedelmäpuutarhan. Multa oli hyvää. Maatilalla oli runsaasti karjalaitumia, ja siellä oli muutamia raivattuja tilkkuja, kaikkiaan viisitoista eekkeriä, joissa hän kasvatti hienointa vuoriheinää mitä saattoi olla olemassa. Siitä maksettiin kolme, jopa viisikin dollaria enemmän tonnilta kuin korkeatasoisesta laaksoheinästä.
Kuunnellessaan Päivänpaiste tunsi äkkiä kateutta tuota nuorta miestä kohtaan, joka asui keskellä sitä uhkuvaa luontoa, jota hän oli monta tuntia samoillut.
"Mitä hittoa te palaatte sähkösanomatoimistoon?" kysyi hän.