Muistan hauskannäköisen nuoren mulatin, joka sai päähänsä mielettömän ajatuksen vaatia oikeuksiaan. Ja selvä oikeushan hänellä oli, mutta se ei häntä rahtuakaan auttanut. Hänen koppinsa oli ylimmässä kerroksessa. Kahdeksan hallimiestä otti sen päähänpiston häneltä puolessatoista minuutissa — sillä juuri sen verran aikaa kului hänen oveltaan parvekkeen päähän ja siitä viisien porrasvälien kautta alastuloon. Hän kulki koko sen matkan kaikkien muiden ruumiinosiensa paitsi jalkojensa varassa, eivätkä ne kahdeksan hallimiestä olleet jouten. Mulatti tupsahti lattialle lähelle minua. Hän nousi jalkojensa varaan ja oikaisihe pystyyn silmänräpäykseksi. Siinä hän leväytti käsivartensa ja päästi hirveän kauhistuksen ja sydäntävihlovan tuskan kiljahduksen. Samassa putosivat vanginvaatteiden viime riekaleet paljastaen hänen ylt'yleensä verta tulvivan ruumiinsa. Sitten hän lysähti kasaan tajuttomana. Hän oli oppinut läksynsä, ja jokainen vanki, joka sen kiljahduksen kuuli, oli myös läksyn oppinut. Minä niiden joukossa. Ei ole kaunis näky se, kun mies murskataan puolessatoista minuutissa.
Kerronpa sitten, kuinka taulasta tulta lainaten saalistettiin. Joukko tulokkaita on sijoitettu hoidossani oleviin koppeihin. Sinä kuljet hehkuva taula kädessä. "Hei, Hessu, annappas tulta", sanoo joku. Tuo merkitsee, että hänellä on tupakkaa. Pistät hänelle taulan ja nojaudut kuin sattumalta kalteriovea vasten. "Voikos Hessu antaa vähän tupakkaa?" sanot. Jos hän ei ymmärrä pelin sääntöjä, vannoo hän juhlallisesti, ettei hänellä ole enää yhtään. Hyvä. Sinä valitat surua ja menet. Mutta tiedät, että taulaa riittää hänelle vain sen päivän. Seuraavana päivänä tulet ja hän sanoo: "Hei Hessu, annas tulta." Sanot: "Eihän sinulla ole tupakkaakaan." Etkä anna. Puolen tunnin, tunnin, parin, kolmen perästä astelet ohi ja mies sanoo lempeällä äänellä: "Tulisitko tänne." Tulet. Pistätä kätesi kalterin raosta ja saat kourasi täyteen kallista tupakkaa. Sitten annat tulta.
Väliin tulee kuitenkin sellainen vanki, jota ei saa riistää. Miehestä mieheen kulkee salaperäinen sanoma, että häntä on kohdeltava säädyllisesti. Mistä sanoma leviää, siitä ei tietoa. Varmaa vain on, että mies on "väleissä". Joko ylempäin hallimiesten tai vartijain kanssa, tai on hyvä kohtelu ostettu ylemmiltä saalistajilta; miten lienee, rauhansa takia on paras jättää hänet rauhaan.
Me hallimiehet olimme välikäsiä ja liikennöitsijöitä. Me välitimme vaihtoa aivan eri osissa vankilaa olevien vankien kesken. Tietysti otimme tullia mennen tullen. Usein täytyi tavaran kulkea puolen tusinan miehen kautta, joista kukin vei veronsa tai vastapalveluksilla maksatti vaivansa.
Väliin jäi velkaa palveluksista, väliin taas oli saamassa. Minä esim. aloitin avustajani velallisena. Viikkoa myöhemmin pisti muuan lämmittäjistä kirjeen käteeni. Oli saanut sen joltakin parturilta. Tämä oli saanut sen siltä vangilta, joka oli auttanut minua tuomaan tavaroita tullessani. Palkkioksi minun oli nyt vietävä perille tuo kirje. Se ei ollut hänen kirjoittamansa, vaan erään pitkäaikaisen, ja oli osoitettu naisosastolle. Oliko se, jolle minun oli kirje toimitettava, sen vastaanottaja vaiko välikäsi hänkin, sitä en tiedä. Sain vain tunnusmerkit ja määräyksen antaa hänelle.
Kaksi päivää kirje oli minulla; sitten tuli tilaisuus. Naisvangit paikkasivat vaatteemme. Joukko hallimiehiä sai toimekseen hakea vaatemyttyjä naisosastolta. Minä laittausin mukaan. Ovi oven jälkeen avautui edessämme, ja vihdoin pääsimme naisosastoon. Isossa huoneessa oli joukko naisia paikkaustouhussa. Silmäni etsivät kuvailtua naista. Näin hänet ja laittausin lähelle. Kotkansilmäiset vartijat pitivät meitä silmällä. Minulla oli kirje kämmenelläni, ja katsein ilmaisin hänelle asian. Hän näytti odottaneen jotakin ja oli varuillaan. Mutta vartijattarista muuan oli hänen vieressään. Jo olivat toverini nostaneet käärönsä hartioilleen. Hetki oli menossa hukkaan. Minä viivyttelin tutkistellen siteitä. Eikö tuo akka nyt osaa katsoa muuanne? — Juuri silloin eräs nainen aloitti pienen pelin erään meikäläisen kanssa — ojensi jalkansa ja tönäisi häntä, tai muuta sellaista. Vartijatar katsahti sinnepäin ja antoi terävän muistutuksen. En tiedä, oliko tuo välikohtaus tahallinen, mutta tilaisuuteni tiesin tulleen. Vastaanottajanaisen käsi valahti sylistä sivulle. Minä kumarruin ottamaan kääröäni, livautin kirjeen hänen käteensä ja sain häneltä toisen. Seuraavana hetkenä oli mytty hartioillani, akan katse kohdistui taas minuun, kun olin viimeinen mies, ja minä riensin tovereitteni jälkeen. Kirjeen annoin lämmittäjälle, tämä toimitti sen parturille, ja tulotoverini käsien kautta se kulki pitkäaikaiselle.
Usein välitimme kirjeitä niin mutkallisia teitä, ettemme tietäneet lähettäjää emmekä vastaanottajaa. Olimme vain renkaina ketjussa. Jossakin pisti vanki jotenkin kirjeen kouraani antaen seuraavan "renkaan" osoitteen. Kaikki tällaiset palvelukset edellyttivät hyväntekiäisiä. Koko vankilan yli ulottui ristirastinen verkko. Ja me, joiden käsissä liikenne oli, otimme kapitalistisesta yhteiskunnasta saamamme opin mukaan raskaita veroja välityspalkkioksi. Me suoritimme palveluksia voitoksemme, vaikka väliin olimme tekevinämme niitä rakkaudestakin.
Koko ajan pysyttelin hyvissä väleissä tulotoverini kanssa. Hän oli tehnyt minulle suuria palveluksia ja odotti minun ne korvaavan. Pois päästessämme oli meidän määrä liikuskella yhdessä ja katsella "hommia". Hän näet oli rikollinen — ei mikään ensi luokan jalokivi kylläkään, vaan sellainen pikkuvoro, joka saattoi varastaa ja rosvota, tehdä murtovarkauksiakin ja hätätilassa päätyä vaikka murhaan. Monta hiljaista hetkeä me haastelimme. Hänellä oli joitakin "hommia" kiikarissa, ja minulla oli määrätty tehtäväni niissä, ja me suunnittelimme tarkoin yksityiskohdat. Olin ollut mukana jos jonkinlaisessa ja sattunut yhteen rikollistenkin kanssa, eikä toverini osannut uneksia, että vain petkutin häntä, antaen hänelle aikaa kolmekymmentä päivää. Hän luuli minun olevan oikeaa lajia, piti minusta, kun en ollut typerä, ja piti minusta luullakseni hieman itsenikin takia. Enpä tietenkään aikonut ryhtyä rosvoilemaan, mutta pöllö olisin ollut, jos olisin hylännyt ystävyyden edut. Joka on kuumalla helvetin laavalla, ei voi tarkoin valita tietään, ja niin oli laitani Erie Countyn vankilassa. Minun piti olla sakin mukana tai tehdä kovaa työtä pihalla veden ja leivän varassa, ja sakissaolo merkitsi välejä hänen kanssaan.
Ei ollut elämämme yksitoikkoista. Joka päivä sattui jotakin, joku sai kaatuvatautikohtauksen, toinen tuli hulluksi, tappeli, tai joku hallimies oli humalassa. Tallukka-Jack, hallimies, oli tähti "lasinpuhaltajani" joukossa. Pillsburg-Joe, toinen hallimies, oli tavallisesti hänen seuralaisensa, ja puheenpartena oli, että Erie Countyn vankila oli ainoa paikka, missä voi olla "tuulessa" joutumatta putkaan. En tiedä, mutta niin kerrottiin, että varastosta jotenkuten saatu kaliumbromidi oli heillä humaltumisvälineenä. Mutta sen tiedän, että hyvän humalan he väliin ottivat.
Hallimme oli kattila, jossa kuohui yhteiskunnan kuona ja pohjasakka — perinnöllisiä tylsämielisiä, rappeutuneita, harhaanjoutuneita älypäitä, kaatuvatautisia, hirviöitä, raukkoja, sanalla sanoen ihmiskunnan painajaisten kokoelma. Varsinkin oli kaatuvatauti edustettuna. Se näytti tarttuvan. Kun yksi alkoi, saivat toisetkin kouristuksia. Olen nähnyt seitsemän yht'aikaa sen kourissa. Heidän valituksiinsa sekaantui mielipuolten raivoaminen. Turhaa oli lähettää hakemaan lääketieteen ylioppilasta tai tohtoria. Mokomilla pikkujutuilla ei saanut heitä vaivata.