Ylempi keskipaalu pantiin äyrään reunalle. Kilpailijat syöksyivät sitten äyrästä alas, jäätyneen joen uoman poikki ja ylös toiselle sivulle. Kun Smoke kapusi sitä, iski joku käsi kiinni hänen nilkkaansa ja veti häntä takaisin. Matkan päässä olevan valon välkkeessä oli mahdoton nähdä, kuka teki tuon tepposen. Mutta Arizona-Bill, jolle tehtiin samaten, nousi pystyyn ja iski nyrkillään jotta rusahti pahantekijän naamaan. Smoke näki ja kuuli kavutessaan jaloilleen, mutta ennen kuin hän ehti tehdä toisen hyökkäyksen äyräälle, sai hän sellaisen nyrkiniskun, että suistui puoleksi tainnoksissa lumeen. Hän pääsi jaloilleen, huomasi miehen, oli iskeä häntä nyrkillään leuoille, mutta muisti Shortyn varoituksen ja hillitsi luontonsa.
Tämä oli esimakua siitä, mitä oli tapahtuva miesten päästyä rekiinsä. Toiselle äyräälle syöksyviä oli jo paljon. Heistä kasaantui röykkiöitä. Joukoittain he ryntäsivät ylös äyrästä, joukoittain vetivät heitä heidän kärsimättömät toverinsa alas. Siinä annettiin iskuja ja tuupittiin. Läähättävistä rinnoista kohoili kirouksia. Smoke tupertui väliin iskuista, väliin astuskeltiin hänen päälleen, väliin hän kopeloi lumen seasta paalujaan, ja viimein hän rähmi pois rytäkästä ja kapusi äyrästä eteenpäin. Toiset tekivät samaten. Hänelle sattui niin, että hänen edellään oli iso joukko miehiä kilpailemassa, kuka ehtisi ennen luoteiseen kulmaan.
Neljänteen kulmaan mennessään hän kaatui puolitiessä ihan pitkälleen ja kadotti jäljellä olevan paalunsa. Hän sai hapuilla pimeässä viisi minuuttia, ennen kuin löysi sen. Koko ajan pyyhälti läähättäviä kilpailijoita hänen ohitsensa. Viimeisestä kulmasta joelle mennessään hän tapasi miehiä, joille tämä mailin juoksu oli ollut liikaa. Itse joella oli kuin olisivat hullut päässeet irti. Tusina rekiä oli kaatunut, jopa niitä oli sulloutunut päällekkäin. Lähes sata koiraa oli ruvennut tappelemaan. Miehet häärivät niiden seassa koettaen tempoa kiihtyneitä eläimiä erilleen toisistaan tai lyödä niitä kalikoilla, jotta ne eroaisivat.
Smoke juoksi äyrästä alas ylen täyden kulkuväylän toiselle puolelle, pääsi kovaksi poljetulle rekitielle ja eteenpäin nopeammin. Siellä oli kapean tien viereen poljetuissa odotuspaikoissa rekiä ja miehiä odottamassa kilpailijoita, jotka olivat vielä jäljessä. Takaapäin kuului syöksyvien koirien ulvahduksia.
Smoke kaarteli ja loikki ohi. Hän voi nähdä jo von Schroederin viheriän lyhdyn ja juuri sen alapuolella punaisen soihdun, joka oli hänen koiravaljakkonsa merkkinä. Schroederin koiria vartioimassa oli kaksi miestä. Heidän kalikkansa häilyivät tien ja koirien välillä.
"Tule, tule, Smoke! Tule, tule, Smoke!" kuuli Smoke Shortyn huutelevan hätäisesti.
"Minä tulen!" huohotti Smoke.
Punaisen soihdun hohteessa hän näki, että lunta oli sotkettu ja tallattu, ja toverinsa hengittämistavasta hän arvasi, että siellä oli ollut tappelu. Hän hoiperteli reen luokse ja kaatui paikalla siihen. Shortyn ruoska läiskyi, ja hän huuteli:
"Hei hei, te peevelit! Hei!"
Koirat loikahtivat vetoasemilleen, ja reki nytkähti äkkiä liikkeelle. Isoja eläimiä olivat nuo Hansonin palkittuun valjakkoon kuuluvat hudsonbay-koirat. Smoke oli valinnut ne ensimmäiselle välimatkalle, johon kuului kymmenen mailia Mono-jokea, sen suistotasanteen poikki menevä vaikea taival, ja vielä kymmenen mailia Yukonia.