"Laskin niitä yksitoista", huusi mies hänen peräänsä, sillä hän huristi jo eteenpäin koirainsa perässä.
Näiden koirien oli vietävä häntä viidentoista mailin matka seuraavalle vaihtopaikalle, joka oli White Riverin suulla. Koiria oli yhdeksän, mutta ne olivat hänen heikoin valjakkonsa. White Riverin ja Sixty Milen välisen kaksikymmentäviisi mailia pitkän taipalen Smoke oli jakanut kahdeksi, kun sillä matkalla oli jääröykkiöitä, ja varannut sinne kaksi tukevinta ja kestävintä valjakkoaan.
Hän makasi reessä ihan pitkällään, kasvot alaspäin, ja piteli molemmin käsin kiinni. Milloin koirat hiljensivät vähänkin vauhtia, silloin hän nousi polvilleen, huusi ja hoputti pitäen toisella kädellä epävarmasti kiinni ja hutkien toisella koiria ruoskalla. Vaikka tämä valjakko oli pahanpäiväinen, ajoi hän kahden reen ohi, ennen kuin pääsi White Riverille. Tällä sileällä matkalla saattoivat kilpailijat vaihtaa rekiä lennossa.
Smoke pääsi valliröykkiön yli ja syöksyi sileälle huutaen kovasti:
"Billy! Billy!"
Billy kuuli ja vastasi. Jäällä palavien monien tulien valossa Smoke näki reen käännähtävän suunnalle sivulta ja lähtevän tavoittelemaan rinnalle. Reen edessä olevat koirat olivat levänneitä ja saavuttivat hänen rekensä. Kun reet olivat tulleet toistensa kohdalle, hyppäsi Smoke toiseen rekeen ja Billy nopeasti pois siitä.
"Missä Iso-Olaf on?" huusi Smoke.
"Ensimmäisenä!" kuului Billyn vastaus. Ja sitten jäivät tulet taakse ja
Smoke kiiti pilkkopimeässä.
Tällä välimatkalla tie kulki sikin sokin ja syrjilleen sulloutuneiden jäämöhkäleiden poikki. Tässä koleikossa Smoke livahti pois reen etupuolelta ja painalsi vetoköysi kourassa aisakoiran takana. Hän pääsi kolmen kilpailijan ohi. Oli sattunut vahinkoja, ja hän saattoi kuulla, että miehet päästivät irti koiria ja korjasivat valjaita.
Seuraavaa lyhyttä välimatkaa röykkiöiden seassa Sixty Mileen kulkiessaan hän pääsi vielä kahden koiravaljakon ohi. Ja että hän saisi tarkasti tietää, miten oli saattanut käydä heille, nyrjäytti yksi hänen omista koiristaan olkansa, kävi kykenemättömäksi jatkamaan ja oli toisten laahattavana valjaissa. Sen valjakkotoverit tuskastuivat ja iskivät siihen kiinni kulmahampaillaan. Smoken oli pakko kolhia tovereita pois ruoskansa paksulla päällä. Loukkaantunutta eläintä valjaista päästäessään hän kuuli takaapäin koirien ulvahduksia ja miehen ääntä, joka tuntui tutulta. Mies olikin von Schroeder. Smoke päästi varoitushuutoja ehkäistäkseen päälleajon, ja paroni koetti ohjata elukoitaan sivummalle ja pääsikin ohi kymmenkunnan askelenpäässä.
Sixty Milen kauppa-aseman lähellä Smoke saavutti sileällä jäällä vielä kaksi rekeä. Kaikki olivat juuri vaihtaneet valjakoita. Joka mies oli polvillaan ja hoputti ruoskallaan ja äänellään hurjia koiriaan. Viisi minuuttia he ajoivat siten rinnakkain. Smoke oli tutkinut tämän osan tietä. Hän huomasi nyt töyräällä olevan männyn, joka häämötti epäselvästi monien tulien hohteessa. Siellä tie, tiesi hän, kapeni tavallisen rekitien levyiseksi. Hän kumartui eteenpäin, tarttui vetoköyteen kiinni ja veti kiitävän rekensä aisakoiran luokse. Sitten hän tarttui koiran sääriin ja vippasi sen kumoon. Raivoisasti muristen koetti koira iskeä hampaansa häneen, mutta valjakon toiset koirat laahasivat sitä edelleen. Sen ruumis oli vaikuttava jarru, ja ne kaksi muuta valjakkoa, jotka olivat rinnalla, syöksyivät edelle pimeässä sitä kapeata tietä kohti.