"Olemme ahertaneet tavattomasti. Elämä maksaa, eikä meillä ollut aloittaessamme senttiäkään — mutta asuinrakennus ja ulkohuoneet oli saatava pystyyn, hankittava hevosia, auroja ja kaikkea muuta. Vaimoni oli opettajana eräässä koulussa kaksi vuotta. Sitten tuli poika. Teidän pitäisi nähdä istuttamamme puut —. sata acrea; melkein täysikasvuisia nyt. Mutta toistaiseksi oli vain menoja, ja maan hinnan korot oli maksettava. Siksi olen nyt täällä. Vaimoni olisi seurannut mukana, elleivät pienokaiset ja puut pidättäisi häntä."
Hän katseli auringonkimalteisen jään yli vihreän järven vastarantaa, silmäsi vielä kerran valokuvaa ja sanoi:
"Niin, siinä on nainen, siinä. Hän on kestänyt. Hän ei tahtonut kuolla, vaikka hän oli paljasta luuta ja nahkaa, kun hän rupesi lammaspaimeneksi. Ja laihahan hän on nytkin. Mutta se on kauneinta laihuutta, mitä milloinkaan olen nähnyt, ja kun olen palannut täältä ja puut ovat ruvenneet tuottamaan ja lapsukaiset aloittaneet koulunkäynnin, silloin aiomme pistäytyä Pariisissa. Minä en kylläkään ajattele suuria siitä pikkukaupungista, mutta vaimoni on halunnut sinne koko ikänsä."
"Täällä on kultaa, joka maksaa Pariisin-matkanne", vakuutteli Smoke.
"Ainoa tehtävämme on ottaa se pivoon."
Carson nyökkäsi, ja hänen silmänsä loistivat. "Tietäkääs, meidän farmimme on kaunein hedelmäpuutarha koko Tyynen meren rannikolla. Ilmasto on myöskin hyvä. Siellä säilyvät keuhkomme ikuisesti hyökkäyksiltä. Jos aiotte milloin vetäytyä rauhaan elämän hälinästä, niin pistäytykää meidän laaksossamme, ennen kuin tyyssijanne valikoitte. Entä sen kalat! — Kuulkaahan, oletteko milloinkaan saanut kolmenkymmenenviiden naulan lohta tavallisella onkivavalla? Siinä oli urakka, ennen kuin se oli keinoteltu kuivalle!"
III.
"Minä olen kahdeksantoista kiloa kevyempi teitä", sanoi Carson.
"Antakaa minun mennä edellä."
He seisoivat rotkon partaalla. Se oli mahtavan iso, runsaan sadan metrin levyinen. Lumi, jota olisi voinut melkein sanoa jääksi, muodosti eräässä kohden sillan sen yli. He eivät voineet nähdä lumiseinämän syvyyttä, vielä vähemmin itse rotkon pohjaa. Silta suli ja kutistui silmissä ja saattoi luhistua millä hetkellä tahansa. Heidän siinä seisoessaan lumipatoutumaa katsellen irtautui puolen tonnin kimpale ja katosi — jonnekin.
"Näyttää pahalta", sanoi Carson ja ravisti pahaenteisesti päätään. "Ja näyttää paljon vähemmän lupaavalta kuin miljoonamies-tulevaisuuteni."
"Mutta meidän on yritettävä", sanoi Smoke. "Ei ole muuta tietä. Shortyn kanssa olen tutkinut maaston kokonaisen mailin alalta. Mutta lumisilta oli paremmassa kunnossa silloin, kun me kuljimme sen yli."