"Yksi kerrallaan, ja minä edellä." Carson tarttui köyteen, jonka Smoke oli käärinyt käsivarrelleen. "Te saatte päästää irti. Minä otan köyden ja hakun. Ojentakaahan kätenne, että pääsen helpommin alas."
Hitaasti ja varovasti hän laskeutui useita jalkoja alempana olevalle lumisillalle ja teki viimeiset valmistelut vaarallista matkaa varten. Kantamuksensa hänellä oli selässä. Kaulansa ympärille hartioilleen hän vyyhtesi köyden, jonka toinen pää oli kiedottu hänen vyötäisilleen.
"Antaisinpa sievoisen osan miljoonastani nyt pystyvälle sillanrakentajalle", sanoi hän, mutta hänen iloinen, hyväntuulinen hymynsä puhui toista. Hän lisäsi: "No, kyllä minä tästä selviän, olenhan kuin kissa."
Hakkua ja pitkää keppiä, joka oli hänen alppisauvanaan, hän kannatti vaakasuorassa asennossa kuin nuorallatanssija. Hän siirsi jalkaansa eteenpäin kokeeksi, veti sen takaisin ja rohkaisi mieltään ruumiillisella ponnistuksella, minkä selvästi näki.
"Se sujuu kyllä hyvin", rohkaisi Smoke. "Minä olen kulkenut tästä ennen. On parasta, että annatte minun yrittää ensin."
"Teidän, joka painatte kahdeksantoista kiloa enemmän!" huudahti pieni mies vastaukseksi. "Minuutin kuluttua olen all right. Olen all right nyt." Ja tällä kertaa tahdon terästäminen vei vain silmänräpäyksen. "Nähkääs, nyt on kysymys Rogue Riveristä ja omenista!" sanoi hän, samalla kun hän siirsi jalkaansa eteenpäin varovasti, vakavasti ja kevyesti ja antoi toisen seurata perästä. Hän jatkoi kulkuaan hyvin hiljaa ja varoen, kunnes oli päässyt kaksi kolmannesta matkasta. Silloin hän seisahtui katselemaan syvennystä, jonka yli hänen oli mentävä ja jonka pohjassa näkyi tuore halkeama.
"Katse suoraan eteenpäin!" komensi Smoke terävästi. "Nyt! Eteenpäin!"
Pieni mies totteli, eikä hän horjunut loppumatkalla. Auringon kalvama vierre kuilun vastareunalla oli liukas, mutta loiva, ja hän keinotteli kapealle harjanteelle, teki täyskäännöksen ja istuutui.
"Nyt on teidän vuoronne", huusi hän. "Mutta kulkekaa pysähtymättä älkääkä katsoko alas. Se juuri oli tehdä minusta lopun. Kulkekaa vain yhteen menoon, siinä koko konsti. Ja nopeasti. Silta on ylen hauras."
Kannattaen keppiään vaaka-asennossa Smoke lähti liikkeelle. Silta veti selvästi viimeisiä virsiään. Hän tunsi narisevan nykäyksen jalkojensa alla, lumijoukko liikahti hiukan, ja sitten tuntui uusi, voimakas nykäys. Sitä seurasi yksi ainoa terävä paukahdus. Hän tiesi, että jotakin tapahtui hänen takanaan. Hän ymmärsi sen Carsonin jännittyneestä ilmeestä, ellei muusta. Altapäin kuului vienoa ja hiljaista veden lirinää, ja aivan huomaamatta Smoken silmät vilahtivat sivulle, kimmeltävää syvyyttä kohti. Mutta hän käänsi ne heti edessään olevan taipalen suuntaan. Kaksi kolmannesta matkasta kuljettuaan hän tuli vajoutumalle. Sen terävät, auringolta säilyneet reunat osoittivat, miten vastikään se oli syntynyt. Hän ojensi juuri jalkaansa astuakseen sen yli, kun se alkoi hitaasti laajeta, ja samalla kuului sarja heikkoja räjähdyksiä. Hän teki nopean harppauksen, pitemmän kuin oli tarkoittanut, mutta kuluneet kengänhokit lipesivät syvänteen vastareunalla. Hän kaatui suulleen ja liukui silmänräpäyksessä vajoutumaan, jossa hänen jalkansa jäivät riippumaan ilmassa, yläruumiin levätessä kepin varassa, jonka hän oli työnnältänyt kainaloonsa kaatuessaan.