Hänen ensimmäinen aistimuksensa oli pahantunne siitä, että valtimo löi niin rajusti, ja hänen ensimmäinen ajatuksensa kummastelu, että hän ei ollut vajonnut syvemmälle. Hänen takanaan paukkui ja nytkähteli, ja hän tunsi kepin värisevän. Mutta silta kesti vielä, vaikka olikin irtautunut toisesta tukikohdastaan ja murtunut keskeltä, ja se osa, jonka yli hän oli kulkenut, kallistui alaspäin parinkymmenen asteen kulmassa. Hän näki, miten Carson harjanteellaan polki ponnistuskuoppia sulavaan lumeen ja tempaisi köysivyyhden olkapäiltään nopeasti käteensä.
"Odottakaa!" huusi pikkumies. "Älkää hievahtakokaan, muuten luhistuu koko hoito!"
Hän arvioi nopealla silmäyksellä välimatkan, otti kaulahuivinsa, solmi sen köyteen ja jatkoi sen pituutta nenäliinalla, jonka vetäisi taskustaan. Köysi oli tehty jouhi- ja nahkahihnapunoksesta ja oli sekä kevyt että luja. Taitava heitto onnistui ensimmäisellä kerralla, ja Smoke sai köyden käteensä. Hän aikoi kiivetä railosta käsivoimin. Mutta Carson, joka oli kietonut köyden vyötäistensä ympäri, pidätti häntä.
"Kietokaa tekin köysi ympärillenne!" komensi hän.
"Jos syöksyn rotkoon, vedän teidät mukanani", tenäsi Smoke.
Pienen miehen ääni koveni käskeväksi.
"Vaiti!" huusi hän. "Jo äänenne kaikukin saa sillan huojumaan."
"Jos syöksyn…", aloitti Smoke taas.
"Hiljaa! Ette te minnekään syöksy. Tehkää nyt niinkuin sanon. Hyvä — siten — kainaloitten alitse. Lujasti. Nyt! Eteenpäin! Kiivetkää … mutta hitaasti ja varovaisesti. Minä autan lappamalla köyttä tänne."
Smoke oli vielä kahdentoista jalan päässä, kun sillan lopullinen luhistuminen alkoi. Jyskeettä, mutta alituisesti nytkähdellen se vajosi, ja sen kaltevuus kasvoi kasvamistaan keskustaa kohti.