HYLKIÖ
I.
"Ptruu!" huusi Smoke koirilleen ja viskautui koko ruumiineen ohjaustankoa painamaan saadakseen reen pysähtymään.
"Mikä sinulla nyt on?" murahti Shorty. "Eihän sinun täällä tarvitse pelätä pulahtavasi veteen."
"Ei tarvitse, mutta katsohan jalanjälkiä tuolla oikealla", vastasi
Smoke. "Luulin, ettei näillä main talvehtisi ketään."
"Ne ovat ensimmäiset ihmisjäljet, jotka täällä Nordbeskassa olemme tavanneet", virkkoi Shorty tarkastellen tietä, joka oli melkein kokonaan hautautunut pari jalkaa paksuun nietokseen ja erosi kohtisuorasti joesta suuntautuen sitten pienen lännestä tulevan joen suulle. "Siitä on nähtävästi kulkenut kauan aikaa sitten joku saalistaan vetävä metsästäjä."
Smoke lakaisi kädellään kevyttä lunta, aprikoi hetken, lakaisi jälleen ja lakkasi taas hetkeksi. "Ei", sanoi hän. "Tästä on kulkenut väkeä kumpaankin suuntaan, mutta viimeksi ylös tuonne joelle. Keitä ne lienevätkin, ne ovat nyt siellä — se on aivan varmaa. Ketään ei ole kulkenut tästä moneen viikkoon. Mitä ne mahtanevat tehdä siellä koko ajan? Senpä juuri tahtoisin tietää."
"Ja minä tahtoisin tietää, mihin yövymme", sanoi Shorty ja silmäili epäilevästi luoteista taivaanrantaa, missä iltapäivänhämärä oli pimenemässä yöksi.
"Seurataan jälkiä tuonne joelle", sanoi Smoke. "Siellä on runsaasti polttopuuta. Voimme leiriytyä milloin tahansa."
"Mutta ajattele muonavarojamme! Ajattele koiria!" tenäsi Shorty. "Ajattele … no, all right, menköön syteen tai saveen. Tahtosi tapahtukoon."