"Mitä te tahdotte?" kysyi hän tylysti ja karisti survotun kahvin pannuun, joka oli liedelle kootulla hiilikeolla.
"Pakinoida liikeasioista", vastasi Smoke. "Teidän kerrotaan paaluttaneen tänne kaupunkialueen. Paljonko tahdotte siitä?"
"Kymmenentuhatta", kuului vastaus. "Ja nyt sanottuani saatte nauraa ja talsia tiehenne. Siinä on ovi."
"Mutta minua ei lainkaan naurata. Tiedän, että on paljon parempiakin hauskuuksia kuin kallioittenne kapuileminen. Tahdon ostaa kaupunkialueenne."
"Vai niin, tahdotteko? Onpa hauska kuulla kerrankin järkevä sana." Sanderson tuli vieraitten luo, joiden keskeen hän istahti asettaen kätensä pöydälle ja levottomasti kahvipannua vilkuillen. "Olen sanonut teille hintani enkä häpeä sen toistamista — siis kymmenentuhatta. Nyt voitte nauraa tai ostaa, samantekevä minulle."
Osoittaakseen välinpitämättömyyttään hän rummutti kovilla rystysillään pöytää ja katseli kahvipannuaan. Minuutin kuluttua hän alkoi yksitoikkoisesti hyräillä: "Tralalii tralalaa, tralalii tralalaa…"
"Kuulkaahan, herra Sanderson", sanoi Smoke. "Tämä kaupunkialue ei ole kymmenentuhannen arvoinen. Jos se on niin arvokas, silloin se yhtähyvin voi olla sadantuhannen arvoinen — ja ettei se ole, sen tiedätte — eikä se silloin ole edes kymmenen sentin arvoinen."
Sanderson rummutti rystysillään pöytää ja hyräili: "Tralalii tralalaa", kunnes kahvi kuohahti yli pannun laitojen. Sen jälkeen kun hän oli siirtänyt sen kuuman lieden toiselle laidalle, hän palasi istumaan. "Paljonko tarjoatte?" kysyi hän Smokelta.
"Viisituhatta."
Shorty murahteli.