"Hyvää yötä, pojat", sanoi hän purevasti Yukonin rannalla, kadun päässä. "Nyt käväisen aamiaisella ja sitten — nukkumaan."
Kolmesataa miestä huusi, etteivät he halunneet erota hänestä, ja niin he seurasivat häntä joen jäälle, missä hän suuntasi kulkunsa suoraan Tralaliita kohti. Kello seitsemän aikaan hän kapusi miesjoukon etunenässä vinkkurapolkua avoimen vierteen laidassa sijaitsevalle Dwight Sandersonin tuvalle. Shorty avasi oven.
"Tule tupaan, Smoke", sanoi hän. "Aamiainen on valmiina. Mutta äläs, miten monta hyvää veikkoa sinulla onkaan seurassasi!"
Smoke kääntyi kynnyksellä. "Siis hyvää yötä nyt, toverit. Toivon, että kävelyretki on teitä miellyttänyt."
"Odottakaahan tuokio, Smoke", huudahti Bill Saltman syvästi pettyneellä äänellä. "Haluaisin puhutella teitä hetkisen."
"Antakaa kuulua", vastasi Smoke rattoisasti.
"Mistä hyvästä maksoitte Sandersonille kaksikymmentäviisituhatta?
Tahdotteko vastata minulle?"
"Ikävystytätte minua, Bill", vastasi Smoke. "Olen tullut tänne saadakseni olla maalla, kuten sanotaan, ja silloin te tulette minua ristikuulustelemaan, juuri kun aion aloittaa levossa ja rauhassa aamiaiseni."
"Te ette vastaa kysymykseeni", sanoi Bill Saltman ankaran johdonmukaisena.
"Sitä en aiokaan tehdä, Bill. Se on kokonaan Dwight Sandersonin ja minun välinen yksityisasia. Haluatteko kysyä vielä muutakin?"