Kohta sen jälkeen huudahti Labiskwee, ja Smoke tunsi polttavan piston poskellaan. Oli kuin hän olisi uinut meressä, jossa myrkylliset sähkökalat polttelivat.
Sitten pamahti kummallisen kumea laukaus. Rinteen alla tuli nuoria miehiä hiihtäen, ja toinen toisensa jälkeen ampui.
"Hajaantukaa!" komensi Smoke. "Ja kiivetkää voimienne takaa. Olemme melkein huipulla. Ne ovat neljännesmailin allamme, ja se merkitsee, että toiselle puolelle päästyämme saamme parin mailin etumatkan."
Kasvot kihelmöiden pistäviä, polttavia ilmaneuloja kolme pakolaista alkoi toisistaan eroten kavuta lumista rinnettä. Kiväärien pamahdukset kuulostivat niin kummallisilta heistä.
"Jumalan kiitos", läähätti Smoke Labiskweelle, "että neljällä heistä on musketit ja vain yhdellä winchester. Lisäksi nuo auringot haittaavat heidän ampumistaan. He eivät ole tavoittaneet meitä sataa metriä."
"Nyt näkyy, kuinka julmistunut isä on", sanoi Labiskwee. "Hän on käskenyt surmata."
"Miten kummallisesti puhutkaan", sanoi Smoke. "Äänesi kuulostaa niin kaukaiselta."
"Peitä suusi", huudahti Labiskwee äkkiä, "ja ole vaiti. Nyt tiedän, mitä tämä on. Peitä suusi hihalla, näin, äläkä puhu."
McCan kaatui ensimmäisenä ja pääsi vain vaivoin pystyyn. Sitten he kaikki kaatuilivat vähän väliä, ennen kuin pääsivät huipulle. Heidän lihaksensa eivät totelleet heidän tahtoaan, heidän tietämättään siihen syytä, he tunsivat vain, että heidän ruumiinsa olivat kuin halvautuneet ja kadottaneet liikuntokykynsä. He katselivat alas taaksensa ja näkivät nuorten miesten horjuvan ja kompastelevan kiivetessä.
"He eivät tule milloinkaan tänne", sanoi Labiskwee. "Se on valkoinen kuolema. Minä tiedän sen, vaikk'en koskaan ole sitä nähnyt. Olen kuullut vanhusten siitä puhuvan. Yht'äkkiä nousee sumu — aivan toisenlainen kuin tavallinen, sakea ja huurteinen, jollaista et ole milloinkaan nähnyt. Ei ole monta ihmistä, jotka sen ovat nähneet ja jääneet eloon."