McCan läähätti ja hoki.
"Pitäkää suunne peitettynä", komensi Smoke.
Ilma oli täynnä pienenpieniä tulikipunoita. Lähimmätkin vuorenhuiput häipyivät kummalliseen sumuun; se nielaisi nuoret miehet, jotka hellittämättä ponnistelivat lähemmäksi. McCan oli äkkiä lyyhistynyt suksilleen, suu ja silmät hihaan painettuina.
"Ylös ja heti eteenpäin!" komensi Smoke.
"En jaksa liikkua", ähkyi McCan.
Smoke meni hitaasti irlantilaisen luokse: horrostilassaan, joka oli hänet vallannut, hänellä oli niukasti niin paljon tahdonvoimaa, että pääsi paikaltaan.
"Anna hänen olla", mutisi Labiskwee käheästi.
Mutta Smoke oli itsepäinen, hän nosti irlantilaisen pystyyn ja käänsi hänen kasvonsa rinnettä kohti, jota heidän oli ryhdyttävä laskeutumaan. Sitten hän pani hänet liikkeelle sysäyksellä, ja sauvallaan vauhtia hilliten ja ohjaten McCan sukelsi timanttipölyyn ja katosi.
Smoke näki, kuinka Labiskwee hymyili, vaikka hän töin tuskin jaksoi olla luhistumatta hankeen. Hän viittasi häntä jatkamaan, mutta Labiskwee tuli hänen luokseen, ja vieretysten, kymmenkunnan jalan päässä toisistaan, he kiisivät kylmään, purevaan ja pistävään tulisumuun.
Ankarasta jarrutuksestaan huolimatta Smoke ruumiinpainonsa tähden painui Labiskween ohi ja lensi edelleen yksikseen, kauan, hirvittävällä vauhdilla, joka hiljeni vasta hänen päästyään tasaiselle hangelle. Siellä hän odotti, kunnes Labiskwee saavutti hänet, ja he jatkoivat mäenlaskuaan jälleen vieretysten heikentyvällä vauhdilla, joka vihdoin loppui.