"Nyt meidän on pysähdyttävä", sai Labiskwee vaivoin kuiskatuksi, "tai kuoltava. Meidän on peitettävä itsemme — niin sanovat vanhat."
Hän ei tuhlannut aikaa solmujen avaamiseen, vaan alkoi leikellä kantamuksensa hihnoja. Smoke leikkasi poikki omansa, ja vielä kerran hehkuvaan surmansumuun ja aurinko-ilveeseen katsahdettuaan he levittivät makuuturkit ylleen ja painautuivat yhteen. He tunsivat, miten ihmisen ruumis kompastui heidän päälleen, kuulivat sitten heikkoa valitusta ja kirouksia, jotka tukahtuivat ankaraan yskäkohtaukseen. He tiesivät, että se oli McCan, joka ryömi heidän viereensä makuuturkkiinsa kietouduttuaan.
Sitten alkoi heidän oma hengenahdistuksensa, ja heitä vaivasi suonenvetomainen ja kuvaamaton kuiva yskä. Smoke tunsi ruumiinlämpönsä nousevan kuumeen hehkuksi, ja Labiskwee koki samat kärsimykset. Tunti tunnilta yskäkohtaukset tihenivät ja muuttuivat ankarammiksi, ja myöhään iltapäivällä ne saavuttivat huippunsa. Sitten alkoi toipuminen hitaasti, ja silloin tällöin yskähdellen he vaipuivat väsymyksen horrostilaan.
Mutta McCanin yskä paheni pahenemistaan, ja hänen voihkinastaan ja ulvonnastaan he ymmärsivät hänen hourivan. Kerran Smoke tahtoi heittää turkin päältään, mutta Labiskwee tarrautui häneen kiinni.
"Anna olla", rukoili hän, "itsensä paljastaminen nyt on kuolema. Paina kasvosi tänne parkaani ja hengitä hitaasti äläkä hiisku sanaakaan — kas näin kuin minä teen."
He jatkoivat torkkumistaan pimeässä, ja toisen yskäkohtaus herätti aina toisen. Smoke arvioi olleen keskiyön, kun hän kuuli McCanin yskivän viimeistä kertaa. Sitten irlantilainen päästeli vain kumeita eläimellisiä äännähdyksiä, jotka tuntuivat loputtomilta.
Smoke heräsi tuntien huulien painuvan omilleen. Hän lepäsi Labiskween käsivarsilla, pää hänen rinnoillaan. Labiskween ääni oli iloinen kuten tavallisesti. Se oli kirkastunut jälleen.
"On päivä", sanoi hän ja kohotti hiukan turkin reunaa. "Katso, armas, on päivä, me elämme eikä meitä yskitä enää. Katsokaamme maailmaa … vaikka jäisinkin sitten tähän ikuisesti lepäämään. Viime tunti on ollut ihana. Olen ollut valveilla ja olen rakastanut sinua."
Smoke heitti peitteet sivulle ja näki yhden ainoan, todellisen auringon taivaalla. Tuuli henkäili hiljaa, raikkaana, mutta lämpöisiä päiviä ennustaen. Koko maailma oli muuttunut jälleen luonnolliseksi. McCan makasi selällään. Nuotiosavun mustentamat kasvot olivat kovat kuin marmori. Labiskwee ei ollut tästä näystä millänsäkään.
"Katsos!" huudahti hän. "Pulmunen! Se tietää hyvää!"