"Annan teille kummallekin sata dollaria, jos tuotte sen alas."
Kit katseli Valkoisen Hevosen liehuvaa Harjaa. Korea illan sarastus teki laskua. Ilma kylmeni. Maisema näytti käyvän jylhän kalseaksi.
"Ei se käy päinsä", sanoi Shorty. "Emme halua rahojanne. En tahtoisi kajota niihin millään ehdolla. Toverini on hyvä veneiden tuntija, ja kun hän sanoo, ettei teidän veneenne ole tukeva, niin hän tietää, luulen, mitä sanoo."
Kit nyökkäsi vakuuttavasti ja vilkaisi sattumalta Breckin vaimoon. Vaimo oli kiinnittänyt katseensa häneen, ja Kit oli selvillä, että jos hän jolloinkin oli nähnyt naisen rukoilevan silmillään, niin nyt hän näki. Shorty seurasi Kitin katsetta ja näki saman kuin Kit. He silmäilivät hämillään toisiaan ja vaikenivat. Yhteisen vaikutelman vallassa he sitten nyökäyttivät päätään toisilleen ja kääntyivät tielle, mikä vei kosken niskalle.
Tuskin he olivat saaneet Breckin veneen vesille ja päässeet ensimmäisten kuohujen sekaan, kun veneeseen alkoi roiskua vettä. Aallot olivat vielä pieniä, mutta enteitä siitä, mitä oli tuleva. Shorty katsahti ivallisesti taakseen pureskellessaan välttämätöntä mälliään, ja Kit tunsi sydämessään outoa lämpöä nähdessään tuon miehen, joka ei osannut uida, mutta ei voinut kieltäytyä tästä seikkailusta.
Koski kävi kovemmaksi, ja pärskeet alkoivat lennellä. Pimeän lisääntyessä Kit silmäili Harjaa ja virran polveketta. Hän ohjasi veneen tuohon mutkaan ja oli hehkuvan tyytyväinen, kun vene kiiti ihan Harjan keskilinjalle. Kun vene sitten kiiti vaahtojen keskellä, hautaantui ja nousi taasen kaiken kastuessa, ei hänellä ollut selvää käsitystä mistään muusta kuin siitä, että hän väänteli koko painollaan perämelaa ja toivoi, että setä olisi katsomassa. Hengästyneinä ja läpimärkinä he sukeltautuivat näkyville, ja vene oli melkein laitoja myöten vettä täynnä. Shorty kiskaisi muutaman kerran airoilla voimakkaasti ja sai veneen akanvirran vietteeseen, ja se teki mitä vielä oli tarpeen, kunnes vene taas kosketti varmasti rantaa. Breckin vaimo oli siellä ylhäällä katsomassa. Hänen harras pyyntönsä oli täytetty, ja kyyneliä vieri hänen poskilleen.
"Teidän on nyt vain otettava rahat, pojat", huusi Breck heille ylhäältä.
Shorty nousi seisomaan, hänen jalkansa luiskahti ja hän lysähti istumaan veteen, samalla kuin veneen toinen laita kallistui veden alle ja nousi taas sieltä takaisin.
"Piru vieköön ne rahat!" sanoi hän. "Tuokaa sitä whiskyä. Nyt, kun on selvitty, huomaan, että jalkani ovat kylmettyneet, ja minä olen varmaankin vilustunut."