"Mutta kumpikaan ei ole elänyt oikealla tavalla", hän jatkoi. "Ja meillä, Porportuk, sinulla ja minulla, on muita asioita tänä iltana. Velat ovat ikäviä seikkoja ja minä olen velkaa sinulle. Miten suuri on velkani?"
Porportuk etsi muistilistan lompakostaan. Hän pyyhkäsi silmälasejaan ja alkoi: "Ensiksi elokuussa 1889 hyväksymäsi vekseli, 300 dollaria. Sen korkoja ei ole kertaakaan maksettu. Sitten seuraavana vuonna 500 dollarin vekseli. Se sisällytettiin kaksi kuukautta myöhemmin kirjoitettuun tuhannen dollarin paperiin. Sitten on —."
"Lörpöttelyä koko luetteleminen!" Klakee-Nah huudahti kärsimättömästi:
"Pääni vain menee siitä sekaisin ja kaikki ajatukseni hämmentyvät.
Lopullinen velka! Tasaisin luvuin! Miten suuri se on?"
Porportuk tarkasteli muistilistaansa. "Viisitoistatuhatta yhdeksänsataa kuusikymmentäseitsemän dollaria, seitsemänkymmentäviisi senttiä", hän luki huolellisen tarkasti.
"Tasoita se kuudeksitoistatuhanneksi", sanoi Klakee-Nah ylhäisesti. "Epätasaiset luvut ovat niin epämukavia. Ja sitten — ja juuri tämän vuoksi olen antanut noutaa sinut — kirjoita minulle uusi, kuudentoistatuhannen dollarin vekseli, hyväksyn sen. Korkoprosentti on samantekevä. Kirjoita se niin suureksi kuin haluat ja merkitse vekseli maksettavaksi tulevassa elämässä, kun tapaan sinut kaikkien intiaanien Suuren Isän nuotiolla. Silloin vekseli maksetaan. Sen lupaan. Se on Klakee-Nahin sana."
Porportuk oli ällistyneen näköinen ja äänekäs nauru kajahti saattaen huoneen tärisemään. Klakee-Nah kohotti kätensä. "Ei", hän huusi. "Se ei ole pilaa. Puhun vakavissani. Juuri sitä varten sinut noudatin, Porportuk. Kirjoita vekseli!"
"Minulla ei ole liikesuhteita tulevan elämän kanssa", Porportuk vastasi hitaasti.
"Etkö luule tapaavasi minua Suuren Isän luona!" Klakee-Nah kysyi.
Sitten hän lisäsi: "Minä olen varmasti siellä."
"En ole liikesuhteissa tulevaan elämään", toisti Porportuk happamesti.
Kuoleva katseli häntä avoimen ihmettelevästi.