Se oli raju yö ja tuntien vieriessä sekä pilanaurun kaikuessa kuolema yhä tiukensi otettaan. Silloin Klakee-Nah lähetti noutamaan Porportukia. Ja Porportuk saapui ulkoa paukkuvasta pakkasesta moittivin silmin katsellen pöydällä olevia liha- ja viinimääriä, jotka hän oli maksanut. Mutta kun hän katseli punoittavan kasvorivin sivuitse pöydän toiseen päähän ja keksi El-Soon, niin hänen silmissään leimahti liekki ja hetkeksi moitteentunne haihtui.
Hänelle tehtiin tilaa Klakee-Nahin vierelle ja lasi asetettiin hänen eteensä. Omin käsin Klakee-Nah kaatoi lasiin tulista juomaa. "Juo!" hän huudahti. "Eikö se ole hyvää?"
Ja Porportukin silmiin kihosi vesi hänen nyykäyttäessään päätään ja maiskauttaessaan huuliaan.
"Milloin olet kotonasi saanut sellaisen ryypyn?" Klakee-Nah kysyi.
"En tahdo kieltää, että tämä juoma on hyvää vanhalle kurkulleni", Porportuk sopersi vastaukseksi puhuen verkkaisesti ehtiäkseen täydentää ajatuksensa.
"Mutta se maksaa kovin paljon", riemahti Klakee-Nah jatkaen hänen ajatustaan.
Porportuk säpsähti pöydässä räjähtänyttä naurua ja hänen silmissään oli ilkeä liekki. "Olimme yhdessä poikina, samanikäisiä", hän lausui. "Sinun kurkkuasi puristaa kuolema. Minä olen vielä hyvissä voimissa."
Pahanenteinen murina kohosi seurueen keskuudesta. Klakee-Nah ryki melkein tukehtumaisillaan ja vanhat orjat takoivat häntä hartioihin. Henkeä haukkoen hän selvisi kohtauksesta ja kohotti kätensä vaimentaakseen uhkaavan melun.
"Sinä olet sammuttanut tulenkin liedestäsi, koska puut maksavat liian paljon!" hän kiljasi. "Sinä olet tukahduttanut elämän. Eläminen on liian kallista ja sinä et ole tahtonut maksaa siitä vaadittua hintaa. Elämäsi on ollut kuin maja, mistä tuli on sammunut ja jonka lattialla ei ole vuodehuopia." Hän antoi orjalle merkin täyttää lasi, jonka hän sitten kohotti. "Mutta minä olen elänyt. Ja minun elämäni on aina ollut lämmintä, sinun ei milloinkaan. Totta on, että sinä elät kauan. Mutta pisimmät yöt ovat kylmiä miehen väristessä valveilla. Minun yöni ovat olleet lyhyitä, mutta minun on ollut lämmin nukkua."
Hän tyhjensi lasin. Orjan vapiseva käsi ei tavoittanut sitä sen pudotessa lattialle sirpaleiksi. Klakee-Nah kallistui taaksepäin huohottaen, katsellen juomaveikkojen huulille kallistuvia laseja ja hymyn kareillessa suun ympärillä suosionosoitusten johdosta. Merkin saatuaan koetti kaksi orjaa auttaa häntä takaisin pystyyn istumaan. Mutta he olivat heikkoja, Klakee-Nahin yläruumis oli valtavan suuri ja kaikki neljä vanhaa miestä vapisivat ponnistuksesta auttaessaan häntä pystyyn.