El-Soo vitkasteli, mutta vain hetken. "Minä toivoisin vähän kumpaakin", hän lausui. "Toivoisin näkeväni siellä Teidän kasvonne samoinkuin isänikin."
Huutokauppaa varten määrätty päivä valkeni. Tana-naw'n asemalla oli vilkas liike. Tapansa mukaan olivat heimot kerääntyneet odottamaan lohen nousua ja kuluttivat aikaansa tanssien ja iloiten, tehden kauppaa ja tarinoiden. Vielä oli siellä tavanmukainen vilinä seikkailijoita, kauppiaita ja kullanetsijöitä sekä lisäksi paljon valkoisia, jotka olivat saapuneet harvinaisen tapauksen herättämän uteliaisuuden ja mielenkiinnon kannustamina.
Kevät oli ollut pitkä ja kolea, minkä vuoksi lohet nousivat hitaasti. Tästä johtuva viivytys vain lisäsi ihmisten uteliaisuutta. Kun sitten huutokauppapäivä tuli, ei Akoon enää jaksanut kestää jännitystä. Hän teki julkisesti juhlallisen ilmoituksen, että se mies, joka ostaisi El-Soon, olisi heti paikalla kuoleman oma. Heiluttaen winchester-kivääriään hän antoi kuulijainsa arvata, mistä kuolema aiheutuisi. El-Soota hänen menettelynsä suututti. Mutta Akoon ei ryhtynyt puheisiin hänen kanssaan, vaan kiiruhti kauppa-asemalle hankkimaan lisää ampumatarpeita.
Ensimäiset lohet saatiin klo 10 illalla ja puoliyön aikaan aloitettiin huutokauppa. Se pidettiin Yukonin korkealla rantaäyräällä. Aurinko oli pohjoisessa, juuri taivaanrannan alapuolella värjäten taivaan kalpean punertavaksi. Ihmisiä oli tungoksena töyryn korkeimmalle kohdalle sijoitetun pöydän ja kahden tuolin ympärillä. Etualalla oli useita valkoisia miehiä ja eräitä päälliköitä. Ja ensimäisten joukossa, hyvin näkyvällä paikalla, seisoi Akoon pyssy kädessä. El-Soon pyynnöstä oli Tommy saapunut huutokauppaa toimittamaan, mutta alkajaispuheen piti El-Soo itse tehden selkoa myytävistä tavaroista. Hän oli heimonsa päälliköntyttären loistavassa, barbarisessa kansallispuvussa seisoen tuolilla, että kaikki voisivat hänet hyvin nähdä.
"Ken tahtoo ostaa vaimon?" hän kysyi. "Katsokaa minua. Olen 20-vuotias ja neito. Tahdon olla hyvä vaimo sille miehelle, joka minut ostaa. Jos hän on valkoinen, niin pukeudun valkoisten naisten tapaan. Jos hän on intiaani, niin pukeudun kuten" — hän pysähtyi hieman — "intiaanivaimo. Osaan itse valmistaa pukuni, ommella, pestä ja korjata ne. Kahdeksan vuoden aikana minua opetettiin siihen Pyhän Ristin lähetysasemalla. Osaan lukea ja kirjoittaa englanninkieltä ja soitan urkuja. Myöskin osaan aritmetiikkaa ja algebraa jonkun verran. Minut myydään korkeimman tarjouksen tekijälle ja hänelle kirjoitan kauppakirjan itsestäni. Unohdin sanoa, että laulan oikein hyvin enkä ole eläessäni ollut sairas. Painoni on satakolmekymmentäkaksi naulaa. Isäni on kuollut eikä minulla ole ainoatakaan sukulaista. Ken tahtoo ostaa minut?"
Hän katsoi ihmisjoukkoa säihkyen rohkeutta ja astui alas tuolilta. Tommyn pyynnöstä hän nousi tuolille uudelleen tämän noustessa toiselle pitämään toimitusta.
El-Soon ympärillä seisoivat hänen isänsä vanhat orjat. Vanhuuden köyristäminä ja vapisevina he, menneen polven edustajat, hievahtamatta tarkastelivat nuoremman polven puuhia. Ihmisjoukon ensi rivissä oli muutamia Eldoradon ja Bonanzan kuninkaita ja heidän rinnallaan pari murtunutta, keripukin turvottamaa kullanetsijää. Keskellä joukkoa näkyi vilkasliikkeinen, villisilmäinen intiaaninainen ylisen Tana-naw'n syrjäkulmilta. Rannikkoseudun kiertelevä sitka-intiaani seisoi rinnan Lake le Bargen puolelta saapuneen stickin kanssa ja takalistolla oli puolisen tusinaa ranskalaisia matkailijoita omassa ryhmässään. Kaukaa kuului tuhatlukuisten lintuparvien häipyvä kirkuna pesimäpaikoilta. Pääskyset kiisivät vettä hipuen pitkin Yukonin tyyntä pintaa ja kultarintakerttu lauloi. Piilossa olevan auringon säteet tunkeutuivat vinosti tuhannen mailin päässä palavasta metsästä levinneen savun läpi muuttaen taivaan synkän punertavaksi maanpinnan punertuessa heijastuneesta valosta. Sama punainen hehku oli myöskin kaikkien saapuvillaolijoiden kasvoilla ja se teki kaikki kummallisen ja salaperäisen näköisiksi.
Tarjoukset alkoivat hitaasti. Sitka-intiaani, joka oli vasta puoli tuntia sitten tänne saapunut muukalainen, tarjosi sata dollaria äänessään luottava sävy ja näki hämmästyksekseen Akoonin kääntävän pyssynsä piipun häntä kohti. Tarjoukset jatkuivat. Eräs Tozikakatin intiaani, luotsi, tarjosi 150 dollaria ja hetken kuluttua eräs ylämaasta karkoitettu peluri koroitti tarjouksen kahteensataan. El-Soota harmitti, hänen ylpeyttään oli loukattu. Mutta sitäkin rohkeammin hän vain katseli joukkoa.
Katsojien keskuudessa syntyi rauhatonta liikehtimistä Porportukin tunkeutuessa etualalle. "Viisisataa dollaria!" hän huusi kuuluvalla äänellä silmäten sitten ympärilleen nähdäkseen, minkä vaikutuksen hän oli tehnyt.
Hän aikoi käyttää suurta omaisuuttaan nuijana vaimentaakseen kaiken kilpailun jo heti alussa. Mutta yksi matkailijoista, joka katseli El-Soota säihkyvin silmin, koroitti tarjouksen sadalla dollarilla.